Nerin ja Saijan treenailublogin avaus

Tähän blogiin on tarkoitus kirjailla minun ja Nerin koiramaisia treenailuja ja muita edesottamuksia.

Hollanninpaimenkoira Neri alias Mustantuiskun Nerinna on syntynyt 17.12.08 Virolahdella pentueeseen, jossa oli 6 urosta ja 2 narttua. Meille oli pentueesta varauksessa narttu ja onneksi meille riitti myös oma tytteli, vaikka valinnanvaraa ei paljon ollutkaan.
Pennut näimme ensimmäisen kerran noin kahden viikon ikäisenä ja ihastuin nartuista enemmän tuohon isompaan vähän tummempaa ja viirunaamaiseen. Valintaa en kyllä silloin vielä tehnyt vain ulkonäön perusteella, mutta myöhemmin kasvattaja oli tehnyt valinnan puolestani ja niin tästä "salamanaamasta" tuli meidän oma uusi perheenjäsen ja harmaanorjanhirvikoira Hukin koirakaveri. Neri on ollut omaa väkeä kohtaan todella helppo, kiltti, mukautuvainen ja miellyttämisenhaluinen. Riiviömäisyyttä ei ole löytynyt tähän mennessä hitustakaan, vaikka odotin sen jossain vaiiheessa tulevan myös Nerille. Nerillä ei ole ollut tapana pureskella tavaroita, mutta muutamasta kohdasta seiniä on kyllä nakerrettu, ja tarhassa kopin nurkkalautoja.

Neri on ollut pennusta lähtien hieman arka ja kovin epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Myöskään toisien koirien kohtaaminen ei ole ollut helppoa. Ihmisiin totuttelu aloitetiin heti kohta, kun koira oli kotiutunut ja sain huomata, että arkuus oli kyllä sitä luokka, että sosialistaminen on käynyt välillä oikein työstä. Muutaman kuukauden ikäisenä sitten huomasin Holsku-leirillä, että minulla oli siinä hihnan päässä pieni potentiaalinen remmirähjän alku! :)

Kotona oli pennusta lähtien treenattu leikin varjolla erilaisia tottelevaisuus- ja temmpuilujuttuja lähes joka päivä mutta TOKOn alkeiskurssille päästiin vasta elokuussa, kun Neri oli jo 8 kuukautta ja sopeutuminen toisten koirien läsnäoloon oli melkosen vaikeaa. Pian saatiin kyllä rakennettua hieno kontakti meidän välille ja Neri vähät välitti toisista koirista kentällä, mutta kentän ulkopuolella kun oli vapaampaa oleskelua, jokainen vähänkin lähemmäs ilmaantuva koira piti rähjätä samalla hihnassa tempoen. Välillä mitkään herkkupalat ei voittaneet huomiota pois toisista koirista. Kentällä myös pujottelut olivat aluksi vaikeita. Yhä vielä tänä päivänä kentälle saapuessa autosta poistuessaan Nerin täytyy päästää vähintää yksi ilmoittava haukahdus: "Wouh, minä saavuin nyt!" Suuremmista haukkumisista passitetaan takaisin autoon, kunnes osataan ottaa homma rauhallisesti. Työtä on saanut tehdä, mutta parina viime kertana on alkanut jo tuntua, että se työ tuottaa tulosta ja tästä tyttelistä saadaan vielä "leppoisa" koira! :D
Tokossa on nyt jatkettu alkeiskurssin (josta juoksun vuoksi jäi seitsemän kertaa kymmenestä käymättä) jälkeen kaksi kertaa viikossa. Neri on mennyt hienosti eteenpäin, jota en voi kyllä omaksi ansiokseni lukea; Neri vaan on niin fiksu ja nopea oppimaan! :D Kotona treenailu on jäänyt tosi vähiin viimeaikoina tästä syksyn pimeydestä johtuen/aina näitä tekosyitä löytyy ;)

Minulla oli haaveissa, että pääsisin koiran kanssa harrastamaan hakua, ja mahdollisesti joskus kokeisiinkin, mutta Nerin ihmisepäluuloisuus ja suoranainen "epämieltymys" vieraita ihmisiä kohtaan sai melkein luopumaan toiveista. Jälkiharrastushan olisi kyllä sopinut Nerin luonteiselle koiralle vallan mainiosti, mutta kun minulla ei siihen riittänyt kiinnostus eikä sitä myöten sitten motivaatiokaan.
Elokuussa sitten menin Nerin kanssa kokeilumielessä neljän kerran "Pennusta hakukoiraksi -kurssille". Siellä huomasin, että ei se ihan toivotonta ole saada Neristä hakukoiraa: Neri meni ihan innokkaasti maalimiehelle ja söi reippaasti palkkanamit vieraalta ihmiseltä ja välillä jopa lipaisi lopuksi naamasta kiitokseksi. Mutta sielläkin paikalle saapuminen ja vieraiden ihmisten kohtaaminen metsässä oli aina karvojen nostamisen, murinan ja haukkumisen arvoista!
Kurssin rohkaisemana uskalsin alkaa reippaammin etsiä meille hakutreeniryhmää ja pääsinkin LeVekin hakuryhmään muutaman viikon päästä kurssin loppumisesta. Ensimmäiset treenit menivät täysin siihen, että yritettiin saada Neri rauhoittumaan, vähän rentoutumaan ja hyväksymään vieraat ihmiset.
Hakutreenejä on tähän mennessä ollut suurin piirtein kymmenet ja pikkuhiljaa Neri on muuttunut luottavaisemmaksi ja alkaa helpommin hyväksyä vieraat, vaikka välillä minulla alkoikin jo epätoivo nostaa päätään. Tosin vieläkin kun lähestymme hakualuetta ja toisten ihmisten äänet kuuluu metsästä, Neri kerää kierroksia ja haukahtelee epäluuloisesti. Nerillä on kuitenkin selvästi halu päästä etsimään maalimiehiä metsästä, joten haukkumisesta pysähdytään eikä eteenpäin pääse, ennenkuin haukku hiljenee.
Tästä se lähtee! Nerillä on onneksi sen verran viettiä, että se voittaa metsässä arkuuden ja epäluuloisuuden :)