Canicrossia

Neri pääsi tänään vetojuoksulenkille Jarnon kanssa. Hirveellä innolla se tuosta pihasta lähti, ei edes vilkaissut taakseen, että tullaanko Huki ja minä mukaan. Innosta kiljuen vaan liikkeelle niin, että vauhti tasisi olla Jarnollekin kovaa, ja Jarno on sentään kovakuntoinen nuorimies.
Oli Nerin vetohalut kuulemma pikkuhiljaa hellittäneet matkan edistyessä, mutta vetoliina oli kuitenkin pysynyt kokoajan suorana, jos ei nyt vallan tiukalla. Matkan varrella oli jossain vaiheessa pikkulinnut kiinnostaneet kovasti ja Neri oli vetänyt Jarnonkin jorpakkoon! :D Aika pitkän matkan valjakko oli taivaltanut vieraillen välillä parillakin tutulla piparia syömässä ja mehua juomassa. Neri oli kuulemma käyttäytynyt hienosti vieraissa huusholleissa, ei ollut yhtään puhkunut ihmisille. Eli tulin siihen tulokseen, että kun Neri mun kanssa puhisee vieraille, syy on mussa; Neri ei kai usko, että mä osaan huolehtia ittestäni, tai sitten mä olen alkanu tiedostamattani jännittää niitä tilanteita ja Neri vaistoaa sen.
Väsynyt tyttö kyllä oli lenkin jälkeen! Hienoa, jos saisin Jarnon innostumaan useamminkin käymään Nerin kanssa canicrossailemassa, toi juoksu kun ei juuri nyt sovi mun selälleni. Jarnon kanssa vauhti on ainakin Nerillekin riittävää, kunto nousee ja mä pääsen hyväkuintoisen, vetohommaan tottuneen koiran kanssa hiihtelemään, kunhan lunta suvaitsee tulla taivaalta riittävästi. Ja mä aloin jo netistä katselemaan VUL:n sivuilta canicross-kisoja, mihin mä vien Nerin Jarnon kanssa juoksemaan! :) Eikä Jarnokaan tyrmänny mun intoiluja...