maanantai 28. joulukuuta 2009

Hyppyhyeena

Kävin noiden kahden koiran kanssa, kas kummaa, hihnalenkillä. Pikkutiellä pellon laidalla päästin sitten Nerin vapaaksi pissailemaan ja pellolle lumihankeen juoksentelemaan. Neri alkoi hyppiä siellä kuin gaselli joka hypyllä selkä kaarelle taittuen ja se oli niin hupaisan näköistä, että annoin sen pomppia siellä. Mutta kun Neri alkoi mennä liian kauas ja välillä pois näkyvistä, vihelsin ja huusin sitä luokseni! Ei niin MITÄÄN vaikutusta, ja mä kun luulin, että meillä luoksetulo on jokseenkin varmaa! Hyppy hyppy hyppy hyppy, välillä pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ja taas hyppyjä pitkin poikin peltoa. Mä jouduin jättämään Hukin siihen hihnoineen päivineen ja menin itsekin juoksemaan pellolle huutaen ja käsiä taputtaen, mutta silläkään ei olut mitään vaikutusta, en saanu Neriä lähtemään mun perääni. Välillä se oli vain muutaman metrin päässä musta, mutta ei ihan kuin huomannut mua ollenkaan. Neri oli kuin jossain transsissa! Kun Neri hyppi välillä melkein paikallaan, mä juoksin sitä kohti ja heitin lumipallon sen eteen. Kun se jäi sitä katsomaan, sain kiinnitettyä sen huomion itseeni ja sain sen kiinni. Vähän matkaa pellolta pois mentiin niin että mä pidin kiinni Nerin kaulapannasta, ja sitten arvelin, että voin päästää irti, mutta ei... hyppiminen meinasi alkaa taas. Sain sen loppumaan "EI" huudolla, ja sen jälkeen mentiinkin sitten loppu lenkki taluttimessa.
Nyt mä voin uskoa, että Neri oli silloin yhtenä iltana, kun säikähdettiin, että se on karanut, vain hyppimässä talon takana olevalla pellolla!
Nyt täytyy siis alkaa alkeista: harjoittelemaan taas luoksetuloja kaikissa tilantaissa. Ja samaten kontaktitreenejä! Meidän kontakti... Ai, mikä kontakti? Meillä ei edes ole enää sellasta! :( Kun mä tajusin, kuinka surkealla tolalla se on, tajusin myös miksei mulla ole yhtään motivaatiota tokoiluun!

Kummaa mörköpelkoa hakutreeneissä

Mörköjen hakua sunnuntaina
Eilen aamupäivästä oltiin hakutreeneissä Sääksjärvellä Kannistontien varressa. Otin Nerille vain kolme maalimiestä, kun itse en tosiaankaan ollut mitenkään "elämäni kunnossa". Paikalle tultiin puhkumatta suurella innolla ja ensimmäinen maalimies löytyi hajuhakuna ilman sen kummempia pöhinöitä, mutta kun olimme palaamassa keskilinjalle, Neri haukkui karvat pystyssä keskilinjalla olleen Miikun. En tajua mikä Miikussa sai koiran tuollain käyttäytymään... kainalossa ollut telttapatja??? Haukku ei loppunut, ennen kuin lähettiin seuraavaa maalimiestä hakemaan Kannistontien puolelta. Neri saikin tosi hyvin hajun, lähetin keskilinjalta ja Neri juoksi suoraan maalimiehelle. Mutta sitten taas... Kun Neri oli syönyt palkat ja otin sen liinaan kiinni, koira alkoi taas haukkua karvat pystyssä tiellepäin. Minä en nähnyt siellä mitään haukuttavaa... paitsi ehkä jonkun tolpan tai puunrungonpätkän... Turhaan aloin asiaa ihmettelemään ja kiinnitin siihen huomitota. Olisi vaan pitänyt lähteä kävelemään poispäin, niinkuin Marja-Leena neuvoi, mutta kun mä tyhmä jään aina vaan kerta toisensa jälkeen ihmettelemään mitä mörköjä toi koira näkee! :(
Kolmannella maalimiehellä taas selvä haju, ja mä tietysti unohdin, että mun oli tarkoitus tehdä tämä viimeinen reagtiona, ja vein Nerin takaisin keskilinjalle. Neri lähti hienosti hajun suuntaan ja juoksi pitkälle ohi kiven takana olleen Miikun. Neri tarkasti kauempana olleen kiven tauksen ja sitten alkoi pomppiminen ja silmillä hakeminen... ja haukkuminen. Neri katseli ympärilleen levottomana ja siirtyi puolelta toiselle ja puhkui vähän väliä. Musta näytti siltä, että Neri oli saanut voimakkaan hajun, ja kun ei sitten löytänytkään ketään, se hieman hätääntyi ja hämmentyi. Kauempana joku koira vastasi Nerin haukkuun, mutta onneksi se ei provosoinut Neriä hakkumaan sen enmpää. Lopulta Neri rauhoittui ja lähti palaamaan keskilinjalle. Vaikutti, ettei se siinä vaiheessa enää edes muistanut, että oli ihmistä etsimässä mutta siinä matkalla Miikku löytyi vähän niinkuin vahingossa! Olis pitäny päästää Neri hajureagtiosta maalimiehelle, mutta mutta turha itkeä kun on jo jne...
Mörköilyä illallakin
Illalla Neri jatkoi ihme haukkumista. Yleensä Neri ei hauku kotona juuri koskaan, vain kun joku vieras on ovella, tai itse asiassa, kun joku soittaa ovikelloa. Neri vaan nousi olohuoneessa yhtä äkkiä ylös ja jolkotti eteiseen haukkumaan muutaman haukahduksen, tai sitten päästi maatessaan silloin tällöin yhden puhahduksen. Piti välillä itsekin oikein tarkistaa, onko siellä ulkona joku. Sitten tajusin, että Huki se taisi saada Nerin levottomaksi. Naapurin narttukoiralla on juoksu ja tämä nartunkipeä poika istui takaoven edessä ja piti pientä vinkunaa...

lauantai 26. joulukuuta 2009

Esineiden etsintääkin välillä

Metsäilyä
Motivaatio tokoon/tottisteluun edelleen täysin hukassa, mutta pikät metsälenkit on nautinnollisia. Eilen oltiin reilu puolitoista tuntia lumisessa metsässä rämpimässä ja Hukikin jaksoi tosi reippaasti lyllertää mukana. Minä taisin olla heikoin lnenkki! :) Neri nyt juoksi varmaan kymmenkertaisen matkan meihin muihin verrattuna ja mitä pakummalti lunta, sitä kovempaa Neri paineli. Ihmettelin välillä, koskahan se oikein väsyisi edes vähän. Kyllä se sitten kotona nukkui, kuin tukki.
Esineiden etsintää
Tänään harjoiteltiin Nerin kanssa lähimetsässä esineiden etsimistä, josta mulla ei ole pahemmin hajua, miten se pitäisi oikein opettaa koiralle :-/. Aluettakaan ei ollut pahemmin tallattu, kun hieman laiskotti yksin kierrellä koko 50 x 50 metrin alue. Otettiin viisi esinettä 20-40 metriin: nahkapussukka, kännykkäkotelo kännyköineen, ison teippirullan pahvihylsy, letkunpätkä ja sukka. Ensimmäinen vietiin yhdessä kiertäen lenkki ja lähetin Nerin alueelle kohdasta, missä ei ollut jälkiä. Neri lähti suoraan, mutta lähellä esinettä kiersi jäljelle, paikansi hienosti nahkaisen pussukan ja toi mulle reippaasti käteen asti (olihan palkkana poron lihaa). Loput esineet kävin viemässä niin, että jätin Nerin seisomaan alueen reunalle(tottelevainen koira) ja Neri näki, että mulla on jotain, mitä mä sinne jätän ja osan pudotin kädestä vielä niin, että Neri näki. Kaikki esineet vein kiertäen lenkin, ettei Neri mene jäljestämällä. Jäljestäminen on aiemmin vähän ollut ongelmana, kun näitä treenejä yksin koiran kanssa tekee eikä aluetta ole tallattu kunnolla useamman ihmisen voimalla. Kaikki esineet löytyi hienosti tarkentaen ja Neri toi ne mulle käteen, kännykkäkotelo tosin putosi suusta mun lähellä, mutta Neri otti sen uudelleen suuhunsa. Viimeisen kanssa Neri joutui tekemään aika paljon töitä ja haki jopa katseellaan multa vahvistusta tekemiselleen. Mä siirryin hieman lähemmäs esinettä ja vahvistin Nerin työskentelyä sanomalla "etsi". Neri toimii yleensä tosi itsenäisesti sekä henkilöhaussa että esineissä eikä paljon mun suuntaan katsele.
Ja rippunen tottista
Esineruudun päälle sain hieman intoa tehdä Nerin kanssa vähän suraamista ja pari liikkeestä maahan menoa. Ensimmäisen maahan komennon kanssa käsiapu ja lelu eteen pureskeltavaksi. Sen jälkeen kaksi kertaa vain "maahan"-käsky ja Neri jäi hienosti. Maahanmeno on Nerillä aika vahva, melkein voisin sanoa jopa, että se on jo iskostunut selkärankaan! :)

torstai 24. joulukuuta 2009

tiistai 22. joulukuuta 2009

Johan säikytti

Lare laski koirat pihalle pissalle ja jonkin ajan päästä meni päästämään niitä sisälle; Huki oli siellä oven takana mutta Neriä ei näkynyt missään. On se monesti aiemminkin ollut jossain näkymättömissä pellolla ja kai välillä naapurissakin, mutta on heti juossut paikalle, kun sitä on kutsuttu ja vislattu. Nyt ei tullu! Menin ulos myös etsimään kävellen naapurustossa ja Lare kävi autolla jossain haeskelemassa. Mä en kyllä millään pystynyt kuvittelemaan, että Neri olisi lähtenyt johonkin sinne talojen pihoihin, kun sillä ei varmaan ole suurempaa halua tavata vieraita immeisiä, enkä saanut päähäni mihin se olisi voinut mennä ja mitä varten. Alkoi jo pelottamaan, että sille on käynyt jotain... auto... junarata... Missä ihmeessä se voi olla! Vahvimmin epäilin, että se on lähtenyt talon takana pellolle ja junaradan huoltotielle. Huutelin pojat etsimään ja läksin tien kautta kävelemään suunnitelmana mennä huutelemaan Neriä junaradalle päin. En ehtinyt kuin muutamakymmentä metriä, kun joku huusi, että "Neri löyty!" Neri oli vaan ilmestynyt takaovelle. Mä aloin etsimään tuoreesta lumesta jälkiä, mistä päin se koira ilmaantui. En löytänyt mistään! Ei tieltä, ei takapihalta! Taivaaltako se koira putos?! Mutta kyllä mää olin helpottuntu ja onnellinen kun se ilmaantui takaisin ehjänä, hyvä ettei helpotuksen itku päässyt. Nappasin  sen syliini ja halin ja suukottelin sen päätä: "Hyvä että tulit takaisin!"
Kauempaa takapihalta sitten löysin tuoreet kotiin päin johtavat jäljet piiiitkillä loikilla. Sieltä se oli pellolta jostain tullut, ja hengästyneenä! Miten kaukana se oikein oli ollut, ja miksi se oli lähtenyt niin kauas? Jonkun eläimen perässä? Meinasin ensin lähteä seuraamaan jälkiä ja katsoa missä se oikein oli käynyt, mutta olisi pitänyt käydä hakemassa lamppu. Luovuin sitten suunnitelmasta.
Nyt ei kyllä uskalla jättää Neriä enää hetkeksikään valvomatta vapaaksi pihalle, ja se on kyllä harmi! :(

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kerrankin vähän tuulta hakuillessa

Hakua Sääksjärvellä
Hakutreenit meni tänään upeasti lumisessa metsässä. Ensimmäistä kertaa oli edes jonkin verran tuulta, jota käyttää hyväksi. Tuuli oli hieman tosin vaihtelevaa ja pyörivää, mutta olihan se sentään tuulta. Lisäksi on mainio juttu, että Neri on sosiaalistunut paljon ja päästään viimein harjoittelemaan oikeasti hakutekniikoita, eikä treenit mene pelkästään Nerin epäluuloisuuden karsimiseen.
Päätin tehdä Nerin lähetykset vastatuuleen keskilinjalta ilman hajuhakuja, kun koira on saanut hajun maalimiehestä. Neri oli innoissaan ja kävi melko kierroksilla alussa: vetämistä ja kiljahteluja, mutta hienosti sain sen rauhoitettua keskilinjalla nenä kohti noin 20 metrissä olevaa maalimiestä. (Neri pysyy todella hyvin paikallaan ilman kiinnipitämistäkin ja lähtee vasta "heppu"-käskystä liikkeelle.) Jonkinlaisen hajun Neri oli saanut mutta ei ihan selvää suuntaa, Neri olisi mielellään kääntänyt päätä vähän oikealle ja hakenut hajua sieltä. Odotin rauhallisesti kunnes nenä näytti oikeaan suuntaan ja lähetin Nerin matkaan. Neri lähti ensin suoraan liikkeelle, mutta sitten kaarsi hieman oikean kautta maalimiehelle. Toisen maalimiehen n. 30 metrissä otin myötätuuleen reaktiona. Neri kävi vieläkin vähän kierroksilla ja kulki aika paljon kuono maassa, joten yritin hakea linjaa, jossa ei olisi jälkiä. Noin 15 metrissä Neri alkoi hakea ilmavainulla ja kun kiinnostus oli oikeaan suuntaan, lähetin Nerin matkaan. Reippaasti Neri painui pitkälle näkymättömiin ohi kiven takana olleen maalimiehen, tuli hetken päästä takaisin taas ohi maalimiehen, sitten selvä vainu ja kiven ympäri kiertäen maalimihelle. Ihan hyvää nenän käyttöä. Nerillä taitaa vaan olla hieman turhan paljon vauhtia ja intoa mennä eteenpäin, mutta se taitaa olla ihan hyvä tässä vaiheessa, niin ei tule myöhemmin ongelmia irtoamisessa ja pistojen pituudessa.
Kolmas ja neljäs maalimieskin löytyi hienosti nenää käyttäen. Viides otettiin pakona, vaikka mä olen kyllä kerran aiemmin sanonut, että Nerille ei sitten oteta mitään pakoja/takaa-ajamisia. Neri lähti vauhdilla maalimiehen perään ja saavuttaessaan haukahti maalimiehelle epäluuloisesti! EI HYVÄ! Eli enää ei mitään maalimiehen perässäjuoksuja Nerille. Itseppä mä Nerin päästin maalimihen perään, vaikka koiraani sen verran tunnen. Reippasti Neri kuitenkin palkan söi, eikä sille "jäänyt mitään hampaankoloon". Tosin sitten vapaaksi päästyään juoksi muiden luo ja "säikähti" haukkumisen arvoisesti itseään kehunutta Jenniä, joka oli Nerille vähän vielä oudompi tuttavuus, kun on tavannut sentään vaan kolme kertaa aiemmin :D.
Ihan hyvät treenit! Neri irtoaa hyvin, menee jo hienosti melko pitkälle ja tekee omatoimisesti työtä maalimiehen löytämiseksi, eikä yhtään katsele mun suuntaa ja hae multa apuja. Ja hallinta on myös helppoa ja Neri kuuntelee mua, vaikka käykin aluksi kierroksilla ja liikehdintä on levotonta. Ja tulipahan kokeiltua, ettei paot sovi Nerille. Otetaan jatkossa niiden sijasta ennemmin "haamuja" tai "pomppuja".
Kyllä siitä vielä hyvä hakukoira tulee. Ja ennenkaikkea meillä molemmilla on motivaatio kohdallaan! Haku on kivaa! :)
TOKO-treenit jätin tänään väliin, koska Neri oli väsynyt ja itsellänikään ei ollut pätkääkään motivaatiota. Saatoin jo sieluni silmin nähdä, kuinka treenit etenisi....
Vetoa peltotiellä
Iltapäivällä Arttu halusi käydä kokeilemassa Nerin kanssa vetojuoksua. Nerin veto taitaa olla Artulle turhan voimakasta ja vauhdikasta, mutta lähdettiin kuitenkin kokeilemaan. Keksin sitten ottaa Stigan tapaisen kelkan ja kokeilla kuinka Neri sen kanssa vetäisi Arttua, ja saataisiin suurimmat vetohalut purettua. Artulle otsalamppu ja sitten mentiin vetämään heinittyneelle peltotielle, kun tuota luntakin on vasta ihan nimeksi. Ensin vedin vain kelkkaa Nerin vierellä eikä Neri ei pelännyt kelkkaa vähääkään eikä myöskään sen jalaksista lähtevää ääntä. Nerille huskyvaljaat, Artulle vetovyö ja väliin joustoliina pitkänä, poika kyytiin ja "vetoooo"... Huki oli siellä jossain edellä, joten meno olikin sitten sellaista, että heikompaa olis hirvittäny! Mä juoksin perässä, kaukana perässä, ja nauroin :D Peltotie oli möykkyinen ja siinä oli keskellä korkea harjanne, kelkka kallisteli välillä todella "lupaavasti" ja välillä tien vieressä olevat pajunoksat piiskasivat Arttua kasvoihin, mutta sitkeästi poika pystyssä pysyi! Välillä tuli kyllä pieni pysähdys, ja Neri kerkesi kiepsahtaa niin että valjaat meni jotenkin kierteelle. Täytyykin opettaa Neri olemaan valjaiden kanssa pyörimättä ympäri.
Peltotien risteyksessä on alamäkeä ja mä olin aivan varma, että keskipakovoima heittää kaarroksessa pojan kelkkoineen päivineen nurin, mutta Arttu sevitti kuin selvittikin kaarteen täydessä vauhdissa! :D Noin kolmesataa metriä mentiin näin ja sen jälkeen Arttu läksi Nerin kanssa jatkamaan vetoa juosten ja mä käännyin kelkan ja Hukin kanssa takaisin.
Neri vetää hyvin kyllä eteen päin vaikkei siellä edessä olisikaan mitään houkutinta. Tytteli taitaa tosiaan tykätä vetämisestä!!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Canicrossia

Neri pääsi tänään vetojuoksulenkille Jarnon kanssa. Hirveellä innolla se tuosta pihasta lähti, ei edes vilkaissut taakseen, että tullaanko Huki ja minä mukaan. Innosta kiljuen vaan liikkeelle niin, että vauhti tasisi olla Jarnollekin kovaa, ja Jarno on sentään kovakuntoinen nuorimies.
Oli Nerin vetohalut kuulemma pikkuhiljaa hellittäneet matkan edistyessä, mutta vetoliina oli kuitenkin pysynyt kokoajan suorana, jos ei nyt vallan tiukalla. Matkan varrella oli jossain vaiheessa pikkulinnut kiinnostaneet kovasti ja Neri oli vetänyt Jarnonkin jorpakkoon! :D Aika pitkän matkan valjakko oli taivaltanut vieraillen välillä parillakin tutulla piparia syömässä ja mehua juomassa. Neri oli kuulemma käyttäytynyt hienosti vieraissa huusholleissa, ei ollut yhtään puhkunut ihmisille. Eli tulin siihen tulokseen, että kun Neri mun kanssa puhisee vieraille, syy on mussa; Neri ei kai usko, että mä osaan huolehtia ittestäni, tai sitten mä olen alkanu tiedostamattani jännittää niitä tilanteita ja Neri vaistoaa sen.
Väsynyt tyttö kyllä oli lenkin jälkeen! Hienoa, jos saisin Jarnon innostumaan useamminkin käymään Nerin kanssa canicrossailemassa, toi juoksu kun ei juuri nyt sovi mun selälleni. Jarnon kanssa vauhti on ainakin Nerillekin riittävää, kunto nousee ja mä pääsen hyväkuintoisen, vetohommaan tottuneen koiran kanssa hiihtelemään, kunhan lunta suvaitsee tulla taivaalta riittävästi. Ja mä aloin jo netistä katselemaan VUL:n sivuilta canicross-kisoja, mihin mä vien Nerin Jarnon kanssa juoksemaan! :) Eikä Jarnokaan tyrmänny mun intoiluja...

torstai 17. joulukuuta 2009

Luova tauko

Pakkasen vuoksi jätettiin tiistain TOKO-treenit väliin, ja muutenkin ollaan pidetty "kehittävää" taukoa! Motivaatio on ollut tottiksessa kadoksissa sekä koiralla että ohjaajalla, joten tekee hyvää ottaa hieman etäisyyttä. Koiralla alkaa vaan olla hieman patoutunutta energiaa, kun lenkittäminenkin on jäänyt hieman heikolle. Siellä on kylmä!!!! Mulla on kylmä! Koira varmaan tarkenisi hyvin.
Sisällä on tehty luoksetuloharjoituksia ja yritetty hakea oikeaa paikkaa ohjaajan edessä. Neri tuppaa jäämään liian kauaksi ja suoraan asettuminenkin tuntuu olevan hakusessa. Lisäksi on harjoiteltu noutokapulan suussapitämistä siihen asti, että annetaan irti-käsky. Nerin ote kapulasta on todella "rento", eli kapula heiluu hampaiden välissä ja on siinä ja siinä, että se pysyy suussa eikä putoa maahan. Istutan koiran eteeni ja asetan kapulan suuhun tuo-käskyn kanssa, rauhoitan koiran pitämään päätä paikallaan ja siinä sitten harjoitellaan parempaa otetta kapulasta. Nyt kapula alkaa jo pysymään suussa, vaikka otan siitä molemmilla käsillä kiinni ja vedän hieman. Jos ote meinaa hellittää, innostan Neriä pitämään vielä kapulasta kiinni, ja vasta irti-käskyllä irrotettaessa annetaan kehut ja palkat. Hienosti Neri jaksaa keskittyä tähän harjoitukseen sisällä.
Kapulan noutamisen harjoittelu sisällä on hieman typerää, koska Nerille ei tule riittävää viettiä kapulan "saalistamiseen", kun laitan sen hiljaa vierimään parin metrin päähän. Neri ei edes lähde "TUO" käskystä hakemaan kapulaa vaan nytkähtää hieman lähteäkseen, mutta katsoo sitten mua kysyvästi. Eli, tuo-käskykään ei taida olla vielä iskostunut koiran selkärankaan asti!
Neri on kyllä innostunut nykyään tuomaan ilman pyyntöä sisällä mulle kaikennäköisiä tavaroita, kai palkkion toivossa. Onhan se hyvä, että se tuo ne mulle tai muille, eikä jää pureskelemaan niitä johonkin piiloon. Tänään esimerkiksi Neri toi yläkerrasta telkkarin kaukosäätimen alakertaan mulle, ja minä tietysti kehuin hirveästi kuinka hieno tyttö Neri on! :) Yks kerta se toi mulle mun nahkarukkasen, mitä mä olin etsiskelly. JEEE! (Neri ne oli tosin tainnu johonkin alunperin kuskata) "Tuo mulle toinenkin! Missä rukkanen? ETSI!" Ei löytynyt rukkasen paria, mutta sen sijasta Neri toi mulle mun hanskan. "Kiitos! Etsi" Neri toi hanskan toisen parin! "Hieno tyttö! Tuo rukkanen!" Neri toi Artun villasukan... :DDDDDDD

Mulla on tainnut olla väärät palkat kentällä TOKO-treeneissä, kun ei kontakti oikein ole toiminut. Tein taatelikakkua ja tietysti siitä piti ottaa heti maistiaiset. Neri lyöttäytyi mun viereen ja läksi täydelliseen seuraamiseen taatelikakkumaistiaisten toivossa! Ja kyllähän tyttö piti palkata noin hienosta suorituksesta.... Öhöm... Taisi tulla palkattua koira kerjäämisestä! :) Mutta onhan sillä sentään 1-vuotissynttärit! Onneksi olkoon Nerinna, ja onneksi olkoon me, kun ollaan saatu noin hieno koira! \o/

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Haku hyvä, toko ei hyvä

Haut Sääksjärvellä
Hakutreenit oli tutussa paikassa, toisin sanoen pari kertaa aiemmin oltu. Otin kuusi maalimiestä hajuhaulla. Ensimmäisellä hajun hakeminen oli yhtä sähellystä, sellaisilla kierroksilla Neri kävi. Kiersi liinan kanssa pari kertaa puun ympäri, ennen kuin mä kerkesin kissaa sanoa. Mutta kun haju oli saatu ja palattiin lähetyspaikkaan Nerin keskittyminen parani. Hyvin reippaasti maalimiehelle, tosin vähän varovasti sivusta paikalle mennen. Toisella hajuhaku meni paremmin ja lähetys hienosti, ja Neri juoksi vauhdilla ohi maalimiehen hakualueen perälle asti, jossa oli maastokankaalla tuunattu häkkipiilo. Neri hieman säikähti piiloa alkoi pomppia Nerimäisesti korkealle ja haukkui vähän aikaa karvat pystyssä, palautui tosin nopeasti, kun huomasi maalimiehen taaempana ja hilppaisi hakemaan palkkanamit! :)
Kolmas meni suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Neljännellä Neri ei malttanut hakea hajua ollenkaan, kun oli eleistä päätellen päättänyt, että vasemmalla sivulla olevan puunjuurakon takana on varmaan joku (edellisellä koiralla siellä oli ollut maalimies, joten hajua oli varmaan jäljellä). Siispä edestä ei kiinnostanut hajua enää hakeakaan. Lopulta oltiin niin lähellä, että Neri näki maalimiehen harvan puskan takana, ja säikähdys ja epäluuloisuus nosti päätään ja Neri alkoi haukkua. Kun säikähdys ja hakku lientyi, päätin päästää Nerin suoraan maalimiehelle hakemaan palkat. Kaarina-maalimiehen, kokeneemman kollegan, mielestä mun ratkaisu oli oikea. JES! Kyllä mä jotenkin osaan Neriä lukea ja vaistoan kuinka sen kanssa kannattaa toimia, vaikkei kokemusta niin kaameesti olekaan.
Viitosmaalimies oli sitten piilossa ison kaatuneen puunjuurakon takana ja tuli mieleen, että olisikohan juurakko Nerille pelottava, kun oli edellisellä sitä toista juurakkoa kyttäillyt. Päätettiin lähteä kokeilemaan, ja eipä se juurakko ollut ongelma lainkaan. Neri sai hyvin selvän hajun ja juoksi reippaasti maalimiehelle ylittäen jopa polun matkalla. Edellisellä treenikerralla Neri meinaan kääntyi risteävälle polulle, vaikka oli vasta kaksin saatettu maalimies piiloon.
Kuudetta hakua voisi melkein nimittää jo pistoksi, meinaan Neri painui vauhdilla melko lähellä olevan maalimiehen ohi lähes hakualueen perälle asti 50 metriin, pysähtyi sinne hetken hämmentyneenä, haki hajua hetken, alkoi tulla takaisin ja bongasi maalimiehen siinä matkalla. Siihen oli hyvä lopettaa!
Sitten Neri teki jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt, enkä kyllä odottanut tekevän nytkään, enkä ehkä edes koskaan: Neri hyppäsi vierasta ihmistä vasten palkkanamien toivossa! :-o Se, jos mikä, kertoi epäluuloisuuden helpottamisesta. :) Ja lisäksi Neri meni toiseen vieraan ihmisen luokse kutsusta. Yleensä Nerin reagtio siihen, että joku vieras kiinnittää siihen huomiota, puhuu sille, on ollut epäluuloinen haukahdus ja mahdollinen "niskakarvojen pystytys".
Kaikki on kehunu Neriä lopuksi sitkeästi vaan, vaikkei Neri niistä vieraiden ihmisten kehuista ole perustanut vähääkään! Kiitos heille!

Surkeaa tokoilua
No, tokon olisi tänään voinut sitten jättääkin väliin: Neri oli väsynyt, keskittymisestä ei tietoakaan ja mä olin ihan pihalla, joten... kaduttaa koko treeneihin meno. Teeneissä oli vain meidän lisäksi yks toinen koirakko. Pakiallamakuu meni ihan hyvin pienellä vaatimustasolla. Neri katseli enemmän vieressä olevaa koiraa, kun keskittyi paikallaoloon. Liikkeestä sisominen ei onnistunut edes pysäytyksellä, Neri liikkui levottomana paria askelta eteen kun olin palaamassa sen luokse. Sitten kokeiltiin pelkkää istu-seiso-istu-seiso, mutta siinäkin liikkui levottomana ja katseli vaan toisen koiran touhuja. Sama jatkui hypyssä. Hypyn jälkeen paikallaan seisominen oli vaikeaa ja kerran Neri jopa käveli mun luoksen hypyn jälkeen ilman elettäkään pysähtymisestä... ja tuijotteli luoksetuloa harjoittelevaa toista koirakkoa. Kääk!
Ja mikä pahinta, Neri teki kumman liikkeen, kun mä yhden hypyn jälkeen olin saanut sen seisahtumaan ja tulin sen viereen: Neri väisti mua, niinkuin muka pelkäisi, että mä voisin lyödä! Se näytti sivusta varmaan siltä. Se oli tosi hämmentävää, mutta kun mä mietin sitä tilannetta: Neri ei ollut yhtään keskittynyt muhun tai mun liikkeisiin, vaan katseli sinne kentän toiselle laidalle, ja kun sen viereen sitten ilmaantui joku, se varmaan säikähti, että siihen tuli joku vieras.
Treenien jälkeen kädet oli ihan jäässä ja mieli turhautunut! :( No, kai MINÄ tästäkin kerrasta jotain opin!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Suunnittelematonta sähellystä

Treenit pitäisi kuulemma suunnitella etukäteen, mutta siihen mulla ei ole resursseja(=taitoa) siispä tänään treenattiin Nerin kanssa epämääräisen sekavasti jotain toko-juttuja. Mutta oli mulla sentään joku teema: seisominen. Ensin vaan seisotin ja istutin Neriä vuorotellen käsiohjauksella, että oikea tekniikka kaukokäskyjä ajatellen iskostuisi Nerin selkärankaan. Mutta musta tuntuu vahvasti, että tämä SEISO-sanan merkitys ei ole vielä täysin auennut Nerille.
Sen jälkeen harjoiteltiin liikkeestä seisomista, mutta ei tytteli oikein ollut kovin nopeareagtioisella tuulella: "Häh, sanoitko sää jotain?" Mä pysäyttelin sitä viemäriputken pätkän eteen, että olisi joku konkreettinen paikka johon pysähtyä, mutta välillä Neri käveli koko vartalonmitan putken yli käskyn jälkeen. No, pari meni hienosti, ja niihin lopetettiin.
Hypyn jälkeen seisominen on vielä hieman hakusessa ja päätin että nyt aletaan höylätä hyppy alokasluokkakuntoon, joten otin hyppytreeniä muutaman kerran. Ihan hyvin ne meni.

Huomenna hakutreenit. Hmm, niihin pitäisi muka joku suunnitelmakin olla.... Viimesunnuntaina sanottiin että Nerille voisi ottaa jo useampia maalimiehiä yhellä kertaa, joten olen varautunut kuuteen. Nerin kanssa on tehty maalimiehen saattoja, haamuja ja edellis kerralla hajuhakuja. Viimeeks oli uusi paikka ja paljon ihmisiä, joista osa Nerille uusia tuttavuuksia, joten päädyttiin saattoihin ja haamuihin. Neri oli tosi reipas ja innokas, epävarmuudesta ei ollut tietoakaan, joten huomenna voisi taas ottaa ainakin osan maalimiehistä hajuhaulla.

torstai 10. joulukuuta 2009

Vihdoin vähän lunta, ja valoisampaa

Huihaihihnalenkki
Pienen lumikerroksen ilmaantuminen maahan sai piristymään sen verran, että mulla oli intoa tehdä jotain, mitä olen vannonut jo monta kertaa olevani tekemättä enää koskaan: läksin molempien koirien kanssa hihnalenkille.
Lähtö oli taas samanlaista, kuin niin monta kertaa aiemminkin. Neri huomasi että Huki tulee mukaan ja sitten alkoi käytösketju: hihna kireälle->minä pysähdyn->Neri hyppii holskuhyppyjä 360 asteen pyörähdyksillä ja kiljuu->huomaa ettei hyödytä ja palaa mun viereen->lähdetään liikkeelle->muutaman metrin jälkeen hihna kiristyy->pysähdys->hyppely ja kiljunta.... Näin mentiin ensimmäiset parisataa metriä, kunnes homma rauhoittui. Vielä tuo joskus jää poiskin, kun Neri huomaa, ettei se voita sillä mitään, mutta sitkeä tytteli tuo kyllä on! :)
Hihnalenkit noiden kahden kanssa on hermoja repivää. Kun huki on mukana, Neri tietää, että nyt mennään sitten hitaasti ja pysähdellään vähän väliä, siksi se turhautuu heti lenkin alussa. Niin siellä sitten mennään: Huki vetää taakse ja Neri eteen. Kun Neri vetää eteen, pysähdytään ja kun se ei vedä ja voisin kävellä reippaasti eteenpäin, Huki pysähtyy nuuskuttelemaan ja nostamaan koipeaan, ja taas Nerin hihna kiristyy. En yhtään ihmettele, että nuori koira turhautuu moisesta.
Kilometrin hihnailun jälkeen päästin koirat pellolle juoksemaan. No, itseasiassa Neri juoksee yksin villinä ympäri ja ympäri, kun Huki käppäilee kaikessa rauhassa pitkin peltoa ja nuuskuttelee.
Yksi koira tuli tuli peltotiellä vastaan, naapurustossa asusteleva pikkuinen snautseri. Huomasin sen onneksi hyvissäajoin. Neri käskyllä sivulle ja sen jälkeen Huki kiinni hihnaan, koska Huki ei tottele käskyä tulla luokse, ja jos se lähtee Neri menee melko varmasti perässä... Kun Huki oli kiinni, laitoin Nerillekin hihnan ja aloin lappaamaan juustonpalasia suuhun. Homma meni hienosti, kunnes Huki otti pari askelta snakua kohden, kun se oli kohdalla. Silloin Neri repesi siihen normaaliin remmirähjäykseen. Se kyllä loppui heti, kun Neri pääsi nuuskaisemaan sitä koiraa. Sen jälkeen Neri yritti vain kosiskella toista leikkiin heittäytymällä sen pikkuisen koiran eteen kyljellen, hyppimällä sen edessä 360 astetta ympäri ja asettumalla leikkiinkutsuasentoon, mutta snaku oli ylpeä eikä lähteny mukaan
Tottistelua
Tämän yhteislenkin jälkeen läksin viellä Nerin kanssa kahdestaan lenkille suunnitelmissa tehdä pientä tottistelua samalla. Neri oli hämillään hieman ja katseli taakseen, että mihis se Huki jäi! Eikä muuten vetänyt, kiljunut ja hyppinyt yhtään! :D
Kontaktin saaminen ja pitämisen oli tosi vaikeaa, kun Neri vain tuijotteli ympärille pimeyteen tyyliin "tuolla varmaan on joku jossain" Pellolla tien varressa tehtiin paikallamakuu, josta voin olla ylpeä: Tietä pitkin lähestyi koiran lenkittäjä kahden koiransa kanssa ja meni Neristä n. 15 metrin päästä ohi, ja Neri pysyi paikallaan!!! Kontaktia yritin sitten vahvistaa ihan lyhyillä seuraamisilla, muutama askel ja pysähdys, niin Nerin oli pakko alkaa seuraamaan mun liikkeitä tarkemmin.
Kotipihassa otin vielä paikallamakuun vaikeamman kautta: kiersin talon ympäri ja tulin sivusta palkkaamaan Nerin välillä, sitten vielä minuutiksi nurkan taakse ja tyttö pysyi paikallaan! \o/ Sen verran mä sitä säälin, että makuutin sitä telttapatjan päällä! :) Yksi mun moka täytyy kirjoittaa muistiin: Kun tulin nurkan takaa, pysähdyin hetkeksi ja läksin taas reippaasti liikkeelle, ja silloin Neri nousi seisomaan (meni kyllä kaukokäskyllä maahan). MUN täytyy muistaa liikkua rauhallisemmin! Eli  r - a - u - h - a - l - l - i - s - e - s - t - i (olipas vaikea kirjottaa rauhallisesti!)
Nyt kun makaamisessa vauhtiin päästiin, päätin vielä reenata liikkeestä maahanmenoa. Seuraamiseen lähdettiin makuulta. Ensimmäisellä kerralla Neri jäi seisomaan ilmeellä "häh"-> käsiavulla maahan. Toisella meni upeasti->lelupalkka heti pään yli ...ja minähän sitten tietenkään älynnyt lopettaa siihen... Otin vähän pitemmän seuraamisen eteen ja Neri jäi seuraavasta maahan-käskystä istumaan->taas käsiavulla maahan. Vielä kerran ja käytin hieman maahan käskiessä öhöm hieman voimakkaampaa ääntä, ja se toimi kuin toimikin :D Lelupalkka ja sen jälkeen riekkumista ja lelun heittelyä... ja kummallekin jäi hyvä mieli!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tokotreenit

Väsynyt ohjaaja, joka yritti epätoivoisesti esittää koiralle pirteää; Aiempien kokemusten vuoksi tiesin, että jos minä olen ärtynyt, väsynyt, surullinen tms, Neri huomaa sen minusta ja treenit menee pipariksi, ja vaikka joulu lähestyykin, en olisi millään jaksanut niellä sitä "piparia"! :)
Loppujen lopuksi treenit menivät ihan mukavasti, joskaan ei nyt vallan loistavasti.
Aluksi ohjaaja kävi jokaisen koiran luona tekemässä tuttavuutta, tätä on tehty tosi vähän tuolla koirakoulussa. Neri otti ohjaajalta pienen arastelun jälkeen namin kädestä, eikä mitään murinoita eikä puhkumisia. JEE! \o/ Seuraavaksi oli seuraamista, jonka tarkoituksena oli opettaa ohjaajaa kävelemään viivasuoraan. Neri oli turhan kiinnostunut toisista koirista ja kontaktin pitäminen oli hieman lipsuvaa ja mun suoraan kävelystä en voi mennä takuuseen.

Hyppytreenit meni hyvin: kolme treenihyppyä, lähetys katsekontaktista, jokaisen Neri hyppäsi reippaasti käskyn saatuaan. Ensimmäisessä mun "seiso"-käsky viipyi turhan kauan, muilla kahdella kerralla Neri seisoi heti käskystä, lelupalkka pään yli

Liikkeestä seisominen: Ensin verestettiin hieman muistia, mitä seiso tarkoittaa. Ensimmäisellä kerralla liikkeestä seiso käskyn jälkeen koiran pysäytys ja heti ruokapalkka. Sen jälkeen liikkeestä vain käsky seiso ja itse jatkoin kävelyä, Neri liikkui vähän käskyn jälkeen, mutta heti sen seisahdettua heitin lelun pään yli. Toisella kerralla Neri seisahtikin sitten nopeasti ja taas lelu pään yli ja kehuja ja leikkiä... Puoli tuntia kuluu nopeasti! :)
Treenien jälkeen yksi ohjaaja tuli sanomaan mulle "Sehän on yllättävän mukava koira holskuksi" :)

Nerin ja Saijan treenailublogin avaus

Tähän blogiin on tarkoitus kirjailla minun ja Nerin koiramaisia treenailuja ja muita edesottamuksia.

Hollanninpaimenkoira Neri alias Mustantuiskun Nerinna on syntynyt 17.12.08 Virolahdella pentueeseen, jossa oli 6 urosta ja 2 narttua. Meille oli pentueesta varauksessa narttu ja onneksi meille riitti myös oma tytteli, vaikka valinnanvaraa ei paljon ollutkaan.
Pennut näimme ensimmäisen kerran noin kahden viikon ikäisenä ja ihastuin nartuista enemmän tuohon isompaan vähän tummempaa ja viirunaamaiseen. Valintaa en kyllä silloin vielä tehnyt vain ulkonäön perusteella, mutta myöhemmin kasvattaja oli tehnyt valinnan puolestani ja niin tästä "salamanaamasta" tuli meidän oma uusi perheenjäsen ja harmaanorjanhirvikoira Hukin koirakaveri. Neri on ollut omaa väkeä kohtaan todella helppo, kiltti, mukautuvainen ja miellyttämisenhaluinen. Riiviömäisyyttä ei ole löytynyt tähän mennessä hitustakaan, vaikka odotin sen jossain vaiiheessa tulevan myös Nerille. Nerillä ei ole ollut tapana pureskella tavaroita, mutta muutamasta kohdasta seiniä on kyllä nakerrettu, ja tarhassa kopin nurkkalautoja.

Neri on ollut pennusta lähtien hieman arka ja kovin epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Myöskään toisien koirien kohtaaminen ei ole ollut helppoa. Ihmisiin totuttelu aloitetiin heti kohta, kun koira oli kotiutunut ja sain huomata, että arkuus oli kyllä sitä luokka, että sosialistaminen on käynyt välillä oikein työstä. Muutaman kuukauden ikäisenä sitten huomasin Holsku-leirillä, että minulla oli siinä hihnan päässä pieni potentiaalinen remmirähjän alku! :)

Kotona oli pennusta lähtien treenattu leikin varjolla erilaisia tottelevaisuus- ja temmpuilujuttuja lähes joka päivä mutta TOKOn alkeiskurssille päästiin vasta elokuussa, kun Neri oli jo 8 kuukautta ja sopeutuminen toisten koirien läsnäoloon oli melkosen vaikeaa. Pian saatiin kyllä rakennettua hieno kontakti meidän välille ja Neri vähät välitti toisista koirista kentällä, mutta kentän ulkopuolella kun oli vapaampaa oleskelua, jokainen vähänkin lähemmäs ilmaantuva koira piti rähjätä samalla hihnassa tempoen. Välillä mitkään herkkupalat ei voittaneet huomiota pois toisista koirista. Kentällä myös pujottelut olivat aluksi vaikeita. Yhä vielä tänä päivänä kentälle saapuessa autosta poistuessaan Nerin täytyy päästää vähintää yksi ilmoittava haukahdus: "Wouh, minä saavuin nyt!" Suuremmista haukkumisista passitetaan takaisin autoon, kunnes osataan ottaa homma rauhallisesti. Työtä on saanut tehdä, mutta parina viime kertana on alkanut jo tuntua, että se työ tuottaa tulosta ja tästä tyttelistä saadaan vielä "leppoisa" koira! :D
Tokossa on nyt jatkettu alkeiskurssin (josta juoksun vuoksi jäi seitsemän kertaa kymmenestä käymättä) jälkeen kaksi kertaa viikossa. Neri on mennyt hienosti eteenpäin, jota en voi kyllä omaksi ansiokseni lukea; Neri vaan on niin fiksu ja nopea oppimaan! :D Kotona treenailu on jäänyt tosi vähiin viimeaikoina tästä syksyn pimeydestä johtuen/aina näitä tekosyitä löytyy ;)

Minulla oli haaveissa, että pääsisin koiran kanssa harrastamaan hakua, ja mahdollisesti joskus kokeisiinkin, mutta Nerin ihmisepäluuloisuus ja suoranainen "epämieltymys" vieraita ihmisiä kohtaan sai melkein luopumaan toiveista. Jälkiharrastushan olisi kyllä sopinut Nerin luonteiselle koiralle vallan mainiosti, mutta kun minulla ei siihen riittänyt kiinnostus eikä sitä myöten sitten motivaatiokaan.
Elokuussa sitten menin Nerin kanssa kokeilumielessä neljän kerran "Pennusta hakukoiraksi -kurssille". Siellä huomasin, että ei se ihan toivotonta ole saada Neristä hakukoiraa: Neri meni ihan innokkaasti maalimiehelle ja söi reippaasti palkkanamit vieraalta ihmiseltä ja välillä jopa lipaisi lopuksi naamasta kiitokseksi. Mutta sielläkin paikalle saapuminen ja vieraiden ihmisten kohtaaminen metsässä oli aina karvojen nostamisen, murinan ja haukkumisen arvoista!
Kurssin rohkaisemana uskalsin alkaa reippaammin etsiä meille hakutreeniryhmää ja pääsinkin LeVekin hakuryhmään muutaman viikon päästä kurssin loppumisesta. Ensimmäiset treenit menivät täysin siihen, että yritettiin saada Neri rauhoittumaan, vähän rentoutumaan ja hyväksymään vieraat ihmiset.
Hakutreenejä on tähän mennessä ollut suurin piirtein kymmenet ja pikkuhiljaa Neri on muuttunut luottavaisemmaksi ja alkaa helpommin hyväksyä vieraat, vaikka välillä minulla alkoikin jo epätoivo nostaa päätään. Tosin vieläkin kun lähestymme hakualuetta ja toisten ihmisten äänet kuuluu metsästä, Neri kerää kierroksia ja haukahtelee epäluuloisesti. Nerillä on kuitenkin selvästi halu päästä etsimään maalimiehiä metsästä, joten haukkumisesta pysähdytään eikä eteenpäin pääse, ennenkuin haukku hiljenee.
Tästä se lähtee! Nerillä on onneksi sen verran viettiä, että se voittaa metsässä arkuuden ja epäluuloisuuden :)