sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pakkasmetsälenkki ja halli-toko




Tokoa Marjamäen hallissa
Piti muka mennä kilpailevien ryhmään treenaamaan; En mennyt! Neri rähisi ja kiskoi taas hihnassa hallin pihalla, mutta malttoi sentään tehdä pissat ennen halliin menoa. Vaihdoin kenkiä hallin sisäpuolella tyhmän lähellä oviaukkoa, ja Neri ei pysynyt millään maassa vaan riekkui ja räyhäsi ovesta sisään tuleville koirille. Lopulta mulla oli etusormessa pieni nirhama, josta vuosi verta. Muut jo aloitteli kentällä ja mulla oli itku kurkussa ja olin kahden vaiheilla lähdenkö vaan kotiin. Kun lopulta kerkesin mukaan, valitsin kentän, jossa oli vähemmän koiria, eli menin jatkavien ryhmään. Aluksi oli seuraamista ja multa vaan vuosi verta niin, että tunsin se noruvan etusormea pikin sormenpäähän asti: Pakko oli nuolaista välillä, kun ei ollut paperia.
Seuraaminen oli alussa hyvää. Hyvä kontakti.
Paikallamakuussa Neri alkoi kyyläilemään vieressä ollutta Hiski-portsua. Pysyi kuitenkin hyvin paikallaan. Kävin palkkaamassa välillä.
Jäävät: Nerillä alkoi seuraamisessa kontakti lipsumaan. Käsiohjaus tarvittiin kaikkiin: seisomiseen, istumiseen ja maahanmenoonkin. Otin Neriltä hihnan pois jäävissä ja luoksetuloharjoitusta odotellessa Neri lujahti Hiskin kintereisiin näykkimään, eikä meinannut sitten uskaltaa tulla mun luo, kun vihaisesti komensin tulemaan. Tuolle herkkikselle ei saa kuin lirkutella, jos haluaa, että se tottelee. Hiski-parka meni Kaarinan helmoihin kantelemaan: "Mamma, toi kiusaa!" Onneks ei tullut tappelua. Hiski se on niin ihana, mutta muut koirat ei taida sitä tajuta! :D
Luoksetulo menikin sitten täydellisesti, paitsi, että jouduin ennen jättämistä ottamaan muutaman askeleen eteenpäin, että saatiin vähän etäisyyttä Hiskiin, kun Neri vaan tuijotteli selkänsä takana ollutta portsu-poikaa. Neri todellakin jäi istumaan hienosti, vaikka mä menin n. 10 metriin. Olisko ollut Hiskin ansiota! :D
Hyppy meni myös alokasluokan sääntöjen mukaisesti, paitsi että vapautin ja palkkasin seisonnasta.
Hypyn jälkeen tehtiin kentän toisessa päässä "alkeis"kaukoja ja Hiski treenasi vähän matkan päässä. Välillä Neri taas jäi tuijottelemaan Hiskiä. Kun His tuli kerran melko lähelle hakemaan leluansa, Neri yritti hyökätä, mutta onneksi mulla oli Nerin hihna jalan alla ja sille tuli äkkipysähdys. Neri oli sen jälkeen vähän nolona, eikä enää huvittanut hyökkiä Ellaa kohti, kun se tuli lähelle. Näin kyllä, että Neri teki pienen liikkeen siihen suuntaan.
Kaukoja täytyy vielä treenata paljon paljon ihan läheltä ja käsiohjauksella, jotta liikkeet iskostuu selkärankaan oikeanlaisiksi ja Neri pysyy paikallaan eikä liiku pikkuhiljaa eteenpäin.
Neriltä alkoi jo into lopahtaa ja se selvästi viesti mulle, että haluaa lähteä. Käytiin hetken ulkona ja tultiin vielä treenaamaan pari ruutuunlähetystä. Innolla Neri ruutuun juoksi, kun siellä odotti lihanpalaset. Palkkojen syönnin jälkeen "maahan"-käsky käsiohjauksella ensimmäisellä kerralla ihan läheltä ja toisella vähän kauempaa.
Kyllä neri olikin väsyksissä, kun päästiin kotiin; Käpertyi keittiöön matolle lepäämään ja jalat nytkyi jännityksestä. Hieroin ja silittelin hellästi vähän aikaa, kunnes rentoutui ja sitten laitoin viltin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti