maanantai 26. heinäkuuta 2010

Viimein se juoksu alkoi

Vierailua
Kovasti kauan Neri on juoksun tulosta vinkkejä antanut, ja vihdoin viimein se alkoi. Oltiin viikonloppu Savitaipaleella maalla kyläilemässä ja siellä Nerillä oli pari pientä "ihailijaa": bichon Toivo ja kääpiöpinseri Veeti. Hukia ei Neri juuri kiinnosta (itseasiassa Huki oli kiinnostuneempi Toivosta :-D ) Neri käyttäytyi oikein hyvin, ja haukkui vain yhtä taloon saapunutta vierasta uhkaavasti. Se taisi provosoitua siihen kuullemma Veetin innostamana ja oli jälkeen päin vähän häpeissään. Eikä Neri ole mikään turha riidanhaastaja - Talon ajokoiranarttu haukkui ja murisi tarhassa, jos Huki tai Neri lähestyi, tai edes ilmestyi sen näköpiiriin. Neri ei mennyt provosoimaan koiraa lisää, vaan kiersi tarhan kaukaa.
Agiliitelyä
Tänään, ja ainakin pari seuraavaakin viikkoa, jää sitten juoksun vuoksi agi-treenit väliin, mutta onneksi päästiin sentään eilen Savitaipaleella Savi-Tassujen kentälle Elinan ja Toivon kanssa treenaamaan. Kovilla kierroksilla taas treenattiin, kun en tahtonut millään saada Neriä ohjattua rinnakkain olevien esteiden kierto-hyppy sarjaa. Peräkkäin olevat hypättävät esteet menevät jo melko hienosti "eteen"-käskyä käyttämällä.
Kontaktien opettaminen on varmaan paras alkaa kokonaan alusta. Nyt kun on juoksun takia taukoa kenttätreeneistä, täytyy rakentaa kotiin jokin kontaktin tapainen ja opettaa kontaktit jollain käskyllä varmaksi.
Tokot
Kyllä huomaa, että nämä lämpimät ilmat on vaikuttanut Nerin treeni-intoon latistavasti. Lauantaina oli ainoa viileä päivä ja Neri tuli itse tarjoamaan treenivalmiuttaan. Kontakti oli tosi hienoa ja Neri teki innolla töitä. Oi, tollainen kun se olisikin aina! :) Tehtiin siinä äitin nurmipihalla seuraamispätkiä, käännöksiä ja liikkeellelähtöjä. Lisäksi jäävät palkaten lelulla heti nopeasta käskyn toteuttamisesta. Lisäksi luoksetulon pysäytyksiä käsiavulla - Pysähtyminen olisi saanut olla kyllä nopeampi, koska tiedän, että Neri pystyy parempaankin.
Tänään on turkasen kuuma(n. 32 C) ja hiostava ilma, mutta päätin pojan jalistreenien aikana kokeilla saisinko Nerin innostumaan parkkiksella noutojen treenaamisesta. Aluksi heittelin palloa, mutta Neri oli kiinnostuneempi pallon vieressä olleesta (koiranpissan?) hajusta, kuin pallosta. Jouduin vähän huomauttamaan. Aluksi vähän seuraamista, jotta koira tietäisi, että nyt ollaan treenaamassa. Ensin pelkkä kapulan tuonti sivulle, sen jälkeen nouto kaikkineen. Samat metallikapulalla. Ihmeen pirteästi Neri suoritti noudot. Lopuksi kaukot joka välissä palkaten. Hirmu kehut, kun koira jaksoi siinä kuumuudessa keskittyä treeniin. Treenin jälkeen lenkki ympäristössa ja kotimatkalla uintia Moision joessa.
Hyvä opettaa koiraa toimimaan myös kuumassa ilmassa, jos vaikka sattuu olemaan toisenkin kerran koepäivänä sairaan kuuma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti