lauantai 10. heinäkuuta 2010

Olipas toko-koe kuuma kokemus (ts. tuskallinen)

On se vaan niin pienestä kii!
Kolmostulos 137,5 pisteellä - Tuomarina Riitta Räsänen - Eihän tuo nyt ihan nappiin mennyt, mutta syynä ei kyllä ollut se, että treenaaminen jäi vähiin. (No, ehkä viime tingan treenaaminen oli väsyttänyt koiraa, vaikkei eilen tehtykään kyllä kuin paikkamakuuta ja noutoa.)
Aamusta jo alkoi huonosti - heräsin aamuyöstä kamalaan pääsärkyyn-> särkylääke ei auttanut-> migreenilääke myöhemmin aamulla auttoi vähän, mutta oksetti ja olo oli todella sekava, eikä tuo kirkas auringonpaiste ja kuumuus ainakaan yhtään asiaa helpottanut.
Musta tuntui meidän suorituksen jälkeen, että se oli täysi fiasko, pohjanoteeraus - meidän kummankin meno oli ollut kuin tervassa tarpomista. En ollut yhtään seurannut mitä pisteitä me oltiin liikkeistä saatu, mutta kun useat liikkeet tuntui menneen alle meidän tänhetkisen tason.
Mutta myöhemmin kotiin ajaessa mulla oli ihan hyvä fiilis - Ei se loppujen lopuksi niin huonosti mennyt, kuin musta ensin tuntui. Ei se ykköstulos lopulta niin kaukana ollut noinkaan onnettomalla suoritustasolla - Se on vaan niin pienestä kiinni! Yksi 0 yhdestä 3 kertoimen liikkeestä, jonka piti olla meidän pravuuri, niin se on siinä.
Sietämättömän kuuma
Tuomarin tullessa tarkastamaan Neriä, mulla heitti päästä ja pahasti - Ei siis henkisesti, vaan oikeesti fyysisesti ;o) Huippasi ja mun oli pakko laskea pää alaspäin. Nerikin oli aivan vetämätön ja hyväksyi nurkumatta tuomarin kaikki kopeloinnit, jopa takapään koiton. Sen jälkeen yritin viritellä Neriä suoritukseen leikkimällä ja nameilla. Namit kelpasi, mutta intoa ja kontaktia ei saanut irti repimälläkään. Neri vaan läähätti ja katseli kaukaisuuteen. Olin käyttänyt Nerin aiemmin uimassa, mutta olisi kyllä pitänyt käyttää juuri ennen suoritusta uudelleen.
Kentällä oli kertakaikkiaan sietämättömän kuuma - Ja tietenkin "saatiin" olla avoimen luokan ensimmäisiä suorittäjia. Mua ei edes jännittänyt tällä kertaa, koska mun pää oli aivan sekaisin. Ja montakohan kertaa mä kysyin: "mikä liike tää onkaan" ja "miten se menikään". Aivan kamalaa!
Liikkeet suoritusjärjestyksessä pisteineen
Seuraaminen taluttimetta  7 - Ei kontaktia juurikaan, eikä yhtään perusasentoa liikkeen pysähtyessä vaan Neri jäi seisomaan, kerran jopa jatkoi matkaa ja käveli sitten mun eteen. Tuomari antoi meille vielä yhden mahdollisuuden liikkeenohjaajan jo lopetettua ja sanoi vielä kerran "liikkeelle mars-liike seis", jolloin Neri teki ainoan perusasentonsa. Kiltti tuomari!
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  9 - Muuten hyvä, mutta makasi hieman vinossa rintamasuunnasta
Luoksetulo  7,5 - Hyvä vauhti, suht nopea pysähtyminen, mun edessä istui vinoon, korkea hyppy sivulle perusasentoon, niin että Nerin rinta osui mun rintaan ja vielä vino perusasento. (Ai niin, päätin eilen illalla vielä muuttaa pysähtymiskäskyn käsimerkistä suusanalliseksi, vaikka oltiin treenattu melkien vain käsimerkkiä :D)
Seisominen seuraamisen yhteydessä  9 - Tuomari kehui täydelliseksi muuten, mutta kun perusasentoon piti käskeä kahdesti
Noutaminen  6,5 - Melko innokas liikkeellelähtö, vaikka pelkäsin, että tuossa mielentilassa Neri ei lähde ollenkaan hakemaan kapulaa. Pudotti kapulan matkalla kerran, otti oma-aloitteisesti uudelleen, maleksi hitaasti mun luo, jäi vähän kauas musta ja vinoon, hyppäsi sieltä kaukaakin sivulle ja perusasentokin taisi vielä olla vino
Kauko-ohjaus  0 - Piti olla meidän varmin liike - Neri on ollut siinä aina tosi hyvä, mutta nyt Neri kävi ensinnäkin makaamaan lonkka-asentoon ja siinä se makasi kuin lehmä eikä yksinkertaisesti jaksanut vaivautua nousemaan istumaan. Se oli sitten siinä. Mun kävi Neriä sääliksi - tiesin vallan hyvin miltä siitä tuntu olla siellä kuumalla kentällä, kun itsellänikin oli niin tuskaista. (Laskeskelin jälkikäteen, että tästä ei olisi tarvinut saada kuin 7,5 pistettä, niin olisi just saatu kokoon 1-tuloksen vaatimat 160pistettä. Jossittelua ;D)
Estehyppy  7 - Hyppäsi pitkälle ja mulle tuli viimekerrasta oppineena kiire huutaa "istu", joten huusin sen liian aikaisin - Neri jäi seisomaan. Siinä kohdassa mun aivosolut alkoi käydä hurjilla kierroksilla, että saiko tässä antaa toisen käskyn vai pitikö vaan antaa olla, ja ennen kuin oli käynyt ajatusketjua läpi huikkasin uudelleen istu-käskyn. Onneksi Neri istui, koska ei kait siinä olisi kuitenkaan saanut antaa uutta käskyä, tai olikohan se niin, että jos Neri ei olis totellu, olis menny nollille??? Takas onneksi hyppäsi esteen yli vaikka olikin esteestä vähän sivussa. Ja jälleen edessä asento vino ja hyppäys perusasentoon.
Tuomari tokaisi tämän jälkeen: "Miksi ihmeessä et ota sitä suoraan sivulle???" (Sitä alan pikkuhiljaa ihmetellä itsekin! Tossa eteenotossa virheet ja pisteiden vähennykset vaan kertautuu!)
Paikalla makaaminen  10 - Jes! Helpotus! Ja parhaat pisteet mun etukäteen eniten pelkäämästä liikkeestä. Tosin en enää liikkeen alkaessa jännittänyt sitä, ettei Neri pysyi paikallaan, vaan sitä saanko sen yleensä ottaen edes makaamaan, oli se sen verran muissa maailmoissa. Rintamasuunta oli vino ja Neri asettui suoraan makaamaan kuin lehmä, mutta siitä ei mennyt pisteitä.
Kokonaisvaikutus  8 - sen sai melkein kaikki muutkin

Huomasin, että sellaiset liikkeet missä piti pysähtyä / jäädä johonkin, meni parhaiten. (Luoksetulon pysähtyminenkin oli hyvä, mutta kun se mun edessä sählääminen vei niitä pisteitä.) Kyllä kai, kun oli niin kuuma, että mielellään jäi paikalleen! :)
Neri oli meidän suorituksen jälkeen niin lutuna. Se tuli mun syliin tai viereen nukkumaan, kun makasin nurmikolla varjossa pääsärkyä potien paikkamakuuta odotellessa. Paikalla makuun jälkeen se kiipesi mun syliin, kun menin sen viereen kyykkyyn. Kotona se seurasi mua kuin hai laivaa, eikä olisi päästänyt mua ollenkaan silmistään. Pieni ressu oli aivan poikki!

3 kommenttia:

  1. Ihan hirveän kuuma päivä, kamalaa sekä koralle että ohjaajalle, varmaan oli tukalaa. Olitte tosi urhoollisia eikä tuo tosiaankaan huonosti mennyt varsinkaan tuohon kuumuuteen nähden. Kuten itsekin sanot, se on niin pienestä kiinni! Ihan hyvä alku avo-uralle, tsemppiä vaan jatkoon!
    Kaarina

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaarina kannustuksesta! Ei muuta kuin heti laittamaan ilmoittautumista seuraavaan kokeeseen! :D Juoksukin olisi jo varmaan ohi elokuun puolivälissä, jos se kohta alkais. Ärsyttävää näiden narttujen kanssa tuo juoksun kyttäys! :-/

    VastaaPoista
  3. HEI!

    Tässä kuumuudessa kukaan järkevä otus ei tee kunnon tulosta! Ja sitäpaitsi monta osa-aluetta on mennyt ihan HUIPPU HYVIN!

    Sanovat siis Romeo ja Moore ;), viikonlopun mejäkokeessa hikoilleet

    VastaaPoista