lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tokot ja esinetreeni

Esinetreenit
Tänään aamulla hakuryhmän kanssa. Nerille vain kaksi esinettä, erikseen vietynä hetsaten ja näyttäen esineiden viennit. Jospa saatais Nerin etsintään enemmän intoa. Lähetin Nerin hakemaan esineitä ennenkuin viejä kerkisi takaisin lähetyslinjalle asti. Neri lähti sellaisella vauhdilla, että meinasi taklata Marja-Leenan ohi mennessään. Esineet olivat helppoja ja löytyivät nopeasti. Palautuskin oli vauhdikasta. Palkaksi Neri sai tarrata vauhdissa damiin ja siihen päälle hurja kiskomisleikki.
Treenien jälkeen päästettiin Neri ja bc-poika Luka leikkimään ja juoksentelemaan. Koirat telmivät ja kisailivat siinä lähistöllä, hyppivät toistensa selkään vuorotellen sulassa sovussa samalla, kun me juteltiin koko porukka. Yhtä äkkiä alkoi hirmurähinä ja koirat makasivat maassa päällekkäin "suumiekkaillen". Kukaan ei nähnyt, mistä nahina alkoi. Nopeasti se päättyi, kun komennettiin ja Neri lähti paikalta kieltään lipoen ja veri suunpielissä. Yritin tarkistaa suuta, mutta en saanut selville mistä verta tuli ja vuoto päättyikin nopeasti. Lukallakin oli verta päässä, mutta se olikin onneksi Nerin verta. Nahina olikin tavallinen koirien leikkirähinä, mutta Nerille sattui vaan kolahtamaan jotenkin pieni haava. Sulassa sovussa koirat jatkoivat sen jälkeen juoksentelua ja kisaamista, kun päästettiin ne vapaaksi.

Tokoilut
Viime sunnuntaina treenattiin Pirkkahallin parkkipaikalla sillä aikaa, kun Arttu oli pelaamassa hallissa.
Aluksi ruutua ja ruudun merkkiä - Innokkaasti ja hienosti Neri löysi oikeat paikat. Ruutuunkin pysähtyi hienosti.
Seuraamistakin otettiin pikkupätkissä. Vieläkin kontakti putosi monasti liikkeellelähtiessä.
Tunnari epämääräisellä kasalla kapuloita oma siellä seassa - Hyvin löytyi ja siitä vauhtipalkka.
Ohjatun merkkiä ja siitä lähetyksiä leluille. Hyvin.

Lopuksi käytiin lenkkeilemässä Pirkkahallin ympäristössä. Nerin lenkittäminen muualla, kuin kotimaisemissa, on sata kertaa helpompaa. Se ei ole muualla niin kierroksilla ja stressaantunut. Mentiin ohi koirapuiston ja siellä oli pari koiraa, joista toinen alkoi Nerin kanssa rähisemään. Pysähdyttiin ja rauhoitin Nerin istumaan ja kun oli rauhoittunut, sai mennä verkon läpi haistelemaan kaveria. Eihän nuo selvästikään toisistaa kamalasti innostuneet, mutta Neri ei sentään mennyt sellaiseen tilaan, etteikö olisi kuullu mun "neuvoja". Ja kun lähdettiin jakamaan matkaa, Neri ei enää välittänyt, kun toinen koira seurasi aidan takana ja alkoi kulmassa taas rähisemään Nerille.
Jouduttiin odottelemaan hallin ovella melko kauan ennenkuin poika sieltä lopulta suvaitsi saapua. Neri osaa olla myös paikallaan ihan rauhassa, ihan vaan olla ja katsella ympärilleen. Kerran se säikähti yhtä tuttua miestä, joka tuli juttelemaan sille ja ojensi kätensä Neriä kohti. Neri nosti karvat pystyyn ja alkoi haukkua miehelle. Tätyy sanoa, että mies säikähti taatusti yhtä paljon! ;) Mies kyllä tiesi Nerin luonteen ennestään, mutta ei siinä ovesta ulos astuessaa muistanut sitä! :)

Tänään Levekin kentällä kevätkokouksen jälkeen hetken tokoa. Palkkauksena ainoastaan dameilla leikkiä.
Seuraamista ja kontaktia kainalopalkalla, perusasentoa, lyhyitä seuraamispätki, käännöksiä ja askelluksia. Kontaktissa pysyminen alkaa olla jo kestävämpää ja innokkaampaa.
Ruutua yritettiin ensin läheltä, laiska kun olin, ilman ruutunauhoja, mutta Neri ei natsannut ruudun paikkaa ollenkaan vaan tarjosi ruudun kulmamerkeille menoa. Ei auttanut muu, kuin hakea nauha, ettei Neri mene ihan sekaisin. Läheltä ruutuun lähetettäessä Neri jää monesti ihan ruudun etureunaan - Kaukaa lähettäessä Neri menee paremmin ruutuun oikeaan paikkaan. Lisäksi treenattiin ruudun merkkiä.
Hyppynoutoa puukapulalla ensin palkaten vieressä paikallaan pysymisestä ja kapulan heiton jälkeen otettiin välillä seuraamista ym. Pääsi Neri lopulta hakemaankin ja palautuksesta vauhtipalkka. Tällä kertaa Neri taas pyöritteli kapulaa ennen nostamista, joten kapulan nättiä nostamista treenattiin sitten erikseen.

1 kommentti:

  1. Löysin kuin löysinkin otsalampun valossa kohdan, josta verta oli tullut - etuylähampaiden päällä oli ikenessä pieni punainen nirhauma, ei sen kummempaa! :)

    VastaaPoista