lauantai 2. huhtikuuta 2011

Tottista Toijalassa

Toijalan nurmikentälle oli järjestetty kisamaiset tottistreenit - Päästiin mukaan - Kiitos Kaarina!!
Mulla oli tarkoituksena treenata BH-koetta varten.
Aluksi tehtiin kaikille koirille luoksepäästävyys. Kaarina oli ensin tuomarina. Neri kyttäsi jotain toista koiraa ja oli hieman tohkeissaa. Kun Kaarina oli sirua etsivinään, Neri haukahti koiraa kohti ja jotenkin käänsi suutaan Kaarina kättä kohti. Itse tulkitsin sen aika voimakkaaksi ärtymyksen osoittamiseksi. Nerillä ei ole ollut tapana hampaillaan hamuta ketään. Otettiin myöhemmin uusiksi vieraan ihmisen kanssa. Neri oli jo rauhoittunut, eikä nyt osoittanut yhtään ärtymystä kopelointiin.
Parina meillä oli lapukkauros. Parkkipaikalla vähän urisivat toisilleen, mutta kentällä ei enää mitään ongelmaa. Suurempi ongelma oli märkä kuoppainen ihanalle, tai inhalle, tuoksuva sulava nurmikenttä, jossa kanadanhanhet kuulemma pitävät kokouksiaan - Maa oli täynnä kakkoja. Mä en ole aiemmin pitänyt Neriä minään "hienopeppuna", mutta kai tästä lähtien on alettava pitämään. Sen mä kyllä olen tiennyt, ettei se halua astua paskaan - väistelee niitä lenkilläkin! :)
Ilmoittautuminen: Neri oli siinä vaiheessa aika hyvin kontaktissa, mutta nousi seisomaan tuomarin kätellessä. Palutin istumaan.
Neri oli ensin suoritusvuorossa.
Seuraaminen meni lähes kokonaan haahuillessa. Mulla oli koira ensin ilman hihnaa, mutta jo 10 metrin jälkeen huomasin, että pakko ottaa hihnapakotteet käyttöön - Neri kulki omiaan kuono maassa ja sanallinen kielto ei mennyt perille. Neri taisi väistellä niitä kakkojakin, kun se jossain vaiheessa hävisi mun rinnalta ja oli mennyt mun taakse. :-O Järkkyä! Ampumiseen vähän reagoi. Loppua kohti Neri taisi vähän kuitenkin parantaa ja jotain kontaktin tapaistakin yritellä.
Henkilöryhmää ennen palkkasin koiraa kontaktista, kuten myös henkilöryhmässä. Huomasin, että ne ihmiset eivät olleetkaan mitenkään ongelma, kun se alusta vei voiton! Neri ei käynyt pysähtyessä edes istumaan, pelkäsi kai peppunsa likaantuvan. Henkilöryhmää höylättiin vähän aikaa, kunnes saatiin ihan hyvää kontaktia.
Liikkeestä istumisen taisi suorittaa ihan ok, seuraaminen oli jo ihan hienoa. Maahanmenon jäi seisomaan, niiasi kuulemma vaan. Kävin käsimerkillä ohjaamassa maahan ja uudelleen seuruutuksen kautta napakka maahan-käsky. Toimi! Luoksetulo käsiohjauksella eteen ja siitä pallopalkkaus.
Tasamaanoudossa töni vähän kapulaa ja palautus älyttömän laiskasti. Sain käsiohjauksella Nerin tuomaan kapulan eteen. Luovutus ja palkkaus siitä.
Hyppynoudossa jätin Nerin kapula suussa esteen(80 senttinen) toiselle puolelle ja menin kutsumaan esteen läheltä peruuttaen. Hyvin hyppäsi kapula suussa.
Paikkamakuuseen siirtyessä Neri jo seurasi tarjoten oma-aloitteisesti kontaktia. Palkaksi kehuja.
Paikkamakuussa jäin ampumiseen asti Nerin lähelle ja palkkasin maassapysymisestä. Ei pahemmin reagoinut ampumiseen. Loppu ajankin pysyi tosi hienosti tsemppinä samassa asennossa.
Tauon jälkeen otin parkkipaikalla kontaktireeniä ja kun porukka seisoskeli ja jutteli siinä henkilöryhmännäköisesti, pyörittiin siinäkin. Pölisevät ja heiluvat ihmiset ei olleet Nerille yhtään hermostuttavia. Kaarina ampui vielä pari laukausta, seurautin Neriä samalla nameilla palkaten. Oltiin vähän kyllä pahassa paikassa, kun laukaukset vielä kaikuivat vieressä olevista rakennuksista. Ekasta Nerin pää vähän nykäisi laukauksen suuntaa, mutta toiseen ei enää ragoinut. Korvat tosin olivat luimussa vähän aikaa, mutta ei Neri kovin pahakseen pistänyt, kun alkoi heti reippaasti leikkimään pallolla ja laukaukset unohtui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti