lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kaikenlaista tehty

Hakuiltu
Sääksjärvellä 2. pääsiäispäivä kuuden koirakon voimalla. Nerille viisi mm. Ensimmäiset kaksi ja viimeinen ääniavulla. Kaksi muuta valmiina. Neri ei ollut ihan yhtä innokkaana kuin viimeeksi. Pistot oli ääniavuillakin hieman kierteleviä ja ilman ääntä teki siksakkia mennessään.
Ilmaisutreenit otettiin kerran kotipihassa.Oli taas laiska maalimies, joka ei suostuntu lähtemään kotipihaa pitemmälle. Sanoi ensin makaavansa vaan terassilla, niin Neri voi hakea rullat sieltä! :) No, pari ensimmäistä olikin terassilta - molemmista päistä. Ensimmäisellä kerralla Lasi makasi terassilla palkkakippo mahanpäällä, vaikka käskin laittaa sen näkymättömiin. Neri oli napannut palkkakipon rullana, toi sen mulle ja odotti innoissaan näytölle lähettämistä! :D Hienosti Neri toimii. Kohta voisi uskaltaa ottaa näytön jo metsään mukaan. Kun saisi noita laiskimuksia lähtemään muutaman kerran muuallekin treenaamaan, kun kotipihaan.

Esineitä etsitty
Esinemotivaatio Nerillä on parantunut kummasti. Se raahaa välillä mulle kaikki mahdolliset lattialta löytämänsä esineet ruuan toivossa. Sterilisaation jälkeen tullut jatkuva nälkä lisää motivaatiota! :)
Kolmeen otteeseen ollaan treenattu noin 20 X 50 metrisellä alueella. Ensimmäisellä kerralla veljen 2- ja 4-vuotiaat pojat saivat viedä alueelle esineitä. Nuorempi ei kovin pitkälle malttanut esinettä viedä, mutta vanhempi oikein piilotti sen. :)
Toisella kerralla vietiin alueelle yhdessä useita esineitä. Neri haki hyvin rauhallisella vauhdilla ja järjestyksessä lähimmistä aloittaen ja eteni siksakkia alueen perälle asti tuoden kaikki!
Kolmannella kerralla vietiin molempiin takakulmiin esineet yhdessä. Lähetin viimeeksi viedylle ensin. Haki hanskan vauhdikkaasti. Keskelle kävelin itse vähän matkaa alueelle ja heitin sitten Nerin nähden esineen niin pitkälle, kuin sain. Neri meni siihen asti vauhdikkaasti missä oli mun jäljet, ja sen jälkeen alkoi pyöriskelemään siinä paikassa. Olin kyllä tallannut alueen, mutta harvakseen. Jatkoi lopulta oma-aloitteisesti eteenpäin ja löysi kerälle käärityt valjaat. Viimeeksi lähetin hakemaan toisesta takakulmasta ensin viedyn esineen. Meni vauhdilla perälle asti ja löysi hatun kiven takaa nopeasti. Neri luovuttaa esineet samalla tavalla kuin noudossa kapulan - sivulla perusasennossa.

Tokoiltu
Kotipihassa stoppeja ja maahanmenoja kierroista sekä kisatyylillä. Saisi olla napakampia. Lisäksi kaukojumppaa läheltä ja kaukaa. Oikeat asennonvaihdot meinaa alkaa unohtumaan ja takatassut pompsahtaa useasti eteenpäin.
Hiekka- sekä nurmikentällä ollaan käyty treenaamassa kaikkia VOI-luokan liikkeitä. Tänään meni mokoma luoksetulossa useita kertoja seiso-stopin maahan. Kaukoissa liikkui kisamatkalta n. 20 senttiä eteenpäin, mutta en nähnyt missä kohtaa se sen teki. Kai vähän joka siirtymässä.
Ruutu on välillä Nerille täysin näkymätön. Se osaa mennä hyvin ruutuun, jos vaan pongaa sen kentältä. Nyt täytyis harjoitella ruutua eri värisillä nauhoilla ja tötsillä. Maassa on nyt pysynyt hyvin paikoillaan ja seuraamaantulo suoraan.
Noudoissa on oppinut nyt ottamaan kapulan nätisti ja nyt ollaan treenattu palautukseen vauhtia. Aika ajoin tuleekin tosi hienosti reippaalla laukalla.
Tunnaria pitäisi päästä enemmän harjoittelemaan liikkurin kanssa. Tuo hyvin oman, kun itse vien kapulat. Eikä enää pahemmin pureskele kapulaa.
Vielä viikko aikaa hioa liikkeet koekuntoon...

Canicrossailtu
Kerran kävin kokeilemassa omaa kuntoani parin kilsan matkalla. Päätelmä - Surkea kunto! Jalkalihakset oli viikon kipeät. Mulla on lisäksi sitkeä flunssa, tai sitten eri viruksien aiheuttama, niin ei uskalla paljon hengästyä.
Viime keskiviikkona kätiin Tavesin yhteistreeneissä. Aluksi kävellessä veryttely lenkillä Neri vouhkasi eteen ja taakse vahdaten toisia koiria. Mentii sitten kärkeen, niin Nerikin rauhottui. Vetää hyvin ja osaa rauhoittaa vauhdin mun juoksuvauhtiin sopivaksi "ravi"-käskyllä.
Lopuksi tehtiin ohitusharjoituksia. Neri oli ensin ohitettavana - Leikin sen kanssa narulla, ettei se rupea rähisemään ja provosoimaan ohittavaa koiraa. Ohittaessa juostiin sellaista vauhtia, ettei Neri ehtinyt ruveta rähisemään. Se kyllä piti varmuuden vuoksi rinnalle tullessa pientä uhoavaa urinaa ja ohi päästyään lisäsi vauhtia, kuten hiihdossakin, ja mulla oli jo jalkojeni kanssa pieniä vaikeuksia! :) Neri ei ainakaan jää maleksimaan ohituksen jälkeen. Ensi keskiviikkona mennään uudelleen kimppatreenaamaan.

2 kommenttia:

  1. Vähänkö naurettiin täällä tota teidän ilmaisutreeniä: teini terassilla, kippo mahan päällä :D Fiksu Neri, kun toi kipon.
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Muakin se nauratti sillä kertaa! :) Etenkin, kun Neri ei edes tajunnut, että siinä on sen palkat! Mutta väliin ei naurata, kun ei noita saa sen vertaa mukaan mun koiraharrastukseen.
    Arttu lupasi kyllä mennä canicrosskisoihin Nerin kanssa, mutta katsotaan onko sillä "aikaa"!
    Neri olis esimerkiksi varmaan oiva viestikoira, jos saisi vaikka Lassin pariksi, mutta aika paljon sais maksaa... eikä se sittenkään lähtis tietokoneen luota! :D

    VastaaPoista