torstai 16. joulukuuta 2010

Talven eka vetohiihto

Hienoa, kun pakkanen laski edes yhdeksi päiväksi - Päästiin Nerin kanssa viimein koittamaan, kuinka yhteishiihto sujuu. Hienosti sujui!
Neri on rauhoittuntu hirmusti viime keväästä ja pysyi hyvin paikoillaan, kunnes mä sain sukset jalkaan. Vauhti ei onneksi ole rauhoittumisen kustannuksella yhtään huvennut! :)
Pari kertaa ohitettiin lenkillä olleita koiria. Neriä sai etenkin ensimmäisellä kerralla vähän komentaa ohi ja laittaa sauvaa koiran viereen, kun sen olisi selvästi vähän tehnyt mieli mennä rähisemään.
Ekan 2,2 km:n kierroksen jälkeen käytiin vähän lipasemassa runsasnesteistä "ruokaa" ja samalla parkkikselle tuli toinen hiihtäjä kahden uroshoffin kanssa. Me kerettiin sillä aikaa kiertää toinen kierros, kun mies valmistautui lähtöön, joten päästiin kolmannelle kierrokselle tuorevoimaisen koirakon perään. Neri oli selvästi jo vähän hapoilla, mutta hyvin me perässä pysyttiin. Kun me oikastiin jyrkän mäen alta, eikä edessä enää ollut vedon innoittajaa, Nerin vauhti hiipui raviksi. Kerittiin kuitenkin toisen koirakon eteen ja saatiinkin siinä sitten hyvät ohitusharjoitukset aikaiseksi. Ensin Neri oli ohitettavana ja sitten ohittajana. Tällä kertaa ei rähissyt yhtään, mutta ohtituksen jälkeen vauhti hiipui turhan paljon. Tosin Neri oli kyllä aika puhki varmaan niiden kolmen kierroksen jälkeen, niin ei sillä enää suuria menohalujakaan ollut.
Täytyy ottaa joku joskus avuksi treenaamaan ohituksia siten, että ohituksen jälkeen edessä houkutellaan koiraa ja palkataan ohituksesta ja hyvästä vauhdista - Koiralle iskostuu mieleen selleinen mielikuva, että ohittamisen jälkeen vauhtia kannattaa lisätä eikä hidastaa.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapas tosi kivalta :) Taisi olla tuttu mies toi "kahden hoffin kanssa", olettaisin, että kyseessä oli Niko ja hoffipojat Roope ja Aku. Liukkaita latuiluja vaan teille ja mukavaa joulunalusaikaa! Kaarina ja Hoot

    VastaaPoista
  2. Joo, Roope ja Aku ne oli. Neri pääsi niiden kanssa juoksemaan hiihdon jälkeen. Roope pisti kyllä Nerin heti ojennukseen! :) Ja Aku satutti jossain etujalan kyynärän :(

    VastaaPoista
  3. Roope on ollut Hetan ehdottomasti paras ystävä ja leikkikaveri kautta aikojen (ovat saman ikäisiäkin), nyt eivät ole vähään aikaan tavanneet :(

    VastaaPoista
  4. Mä otan Hiskin Nerin pariksi vetohiihtoon, että se oppii vetämään valjaissa, niin saat vauhdikkaammat menot näytöille ja tuomari ei voi väittää, että koira ei mene tarpeeksi innokkaasti! :D

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea:) Tosin His vetää kyllä valjaissa lenkillä kieli sinisenä - vaan ei näytöllle mennessä .(

    VastaaPoista
  6. No, ei se sit varmaan auta vetohiihtokaan... mutta voin mä silti sen ottaa! :)

    VastaaPoista