tiistai 28. joulukuuta 2010

Juoksu alkoi - joko taas

Johan nuita on tiheään! Tasan viisi kuukautta edellisestä! EN TYKKÄÄ! Karvat lähti taas, niin että takapuolessa törröttää muutama hassu pidempi "housukarva" ja alusvillaa ei ole ollenkaan - Keskellä kovinta talvea! :(

Ollaan vietetty joulua ja pidetty taukoa kaikesta mahdollisesta. Metsässä ja tielläkin lenkkeilty minkä joulun ajan paukkupakkanen on antanut myöten. Aluksi Neri oli levoton, kun ei touhuttu mitään "vaativaa" ja saattoi sisällä hypätä yht'äkkiä mun syliin ja touhuta ulosmenoa, muttei sitten halunnut kuitenkaan jäädä sinne yksin.

Väkersin joulun vapaapäivinä Nerille kevytoppatakin omasta vanhasta takista: Kokosin melkoista palapeliä, kokeilin ja korjasin. Kaavana ei olut muuta, kun BOTin verkkoloimi, joka on hieman erityyppinen vaate. Eli hieman olisi vielä korjattavaa, mutta ihan hyvä siitä tuli :) Ja tämähän on täysin uusiokamaa - Kaikki tarvikkeet löytyi kotoa: heijastimen jäämäpaloja, reppujen muoviosia, jostain irrotettuja kuminauhan pätkiä...

Mutta Neri ei osaanut antaa arvoa mun suurelle työlleni ja oli pureskellut mun hienon lukkopatentin paskaksi ja riisunut takin lumihankeen :D Kai se oli niin kyllästynty jo koko takkiin, kun mä olin kokeillut sitä sille varmaan sata kertaa väkertämisen aikana!

6 kommenttia:

  1. Oi, eikö Neri ymmärräkään muotia.. Hieno takki on kyllä!

    VastaaPoista
  2. Ei, kun se taitaa just olla sellainen muotitietoinen "bissis", ettei sille kelpaa tuollainen vanhasta tehty urheilullinen tylsä mustaharmaapunainen vaate! :D

    VastaaPoista
  3. Loistava idea! Itellä ei vaan oikein tuo neula ja lanka pysy käsissä :D

    VastaaPoista
  4. Juoksut on yksi suuri syy miksi meillä on uroksia..Narttuja on ollu ennen ja ne juoksujen ajat on aika rasittavia. Onhan näissä uroksissa omat huonot puolensa,pihalla ei ole valkoista vaan lumi läikitetty keltaisilla tahroilla. ;)

    -Anni-

    VastaaPoista
  5. No, ei Nerin narttuisuus paljon hyödytä, kun se nostelee tuolla pihalla jalkaansa Hukin kanssa kilpaa! :D Se ei pissaa kaikkea kerralla vaan säästelee, että sais merkkailla.

    VastaaPoista
  6. .... tänäänkin se onneton kusi terassille! Huki on myös harrastanut terassilla olevan jääkiekkomaalin tolppaan kusemista, kai Neri merkkasi päälle - Kärähti, kun kusiläntin perään jäi "juoksunjäljet". Maali lensi nyt terassilta keskelle pihaa! :D

    VastaaPoista