lauantai 19. marraskuuta 2011

Vierähti viikko...

La 12.11. hakuilu
Kuusi maalimiestä ja yksi tyhjä. Kaksi ekaa suoraan kulmissa - ok. Seuraavat kaksi etenivät takarajalla - nämäkin muistaakseni ihan ok. Seuraavana tyhjä - Neri meni hienosti suoraan ja pitkälle, ja kun aloin kehua, Neri juosi äkkiä mun luokse. Ei näköjään oikein kestä kehua :) Ei ihan tullut laatikkotyhjää tehtyä, mutta jokatapauksessa upposi hyvin. 
Seuraava piti olla haamuna, mutta oli vähän huono paikka, eikä Neri nähnyt maalimiestä. Lähti kuitenkin ihan hyvin, mutta kaarsi alueella eteenpäin, jolloin mm jäi löytymättä. Uudella lähetyksellä löytyi. Viimeinen tuulen puolella - Neri haistoi selvästi jo keskilinjalta -hyvin!
Su 13.11. toko hallissa
Paikalla istuminen siten, että oltiin piilossa, palattiin ajan täytyttyä koiren viereen, mutta sitten vaihdeltiinkin paikkoja ja käytiin "väärien" koirien vieressä. Koirat oli vähän hämmentyneitä meidän sekoiluista, Neri jopa kuului vähän vinkuvan, mutta paikoillaan istuivat. Hyvä häiriötreeni! :)
Paikkamakuukin otettin jotenkin, käytiin hetki piilossa, mutten muista mitä siinä sekoitettiin....
Luoksetulot koirat rivissä maassa ja kukin vuorollaan kutsui oman koiransa ja kävi sitten paluttamassa paikalleen. Neri oli viimeisenä vuorossa, pysyi hyvin paikoillaan kaula pitkänä muitten luoksetuloissa, eikä meinannut tulla lopulta munkaan kutsusta, kun en saanut kunnon kutsuääntä vieläkään aikaiseksi(tauti yhä päällänsä) Neri nousi vaan ensin seisomaan, kun kähisin "Neritule"
Hyppynoutoa ilman hyppyä ja noutoa - Neri oli niin kierroksilla, ettei meninannut pysyä paikallaan vierellä vaikken ollut edes vielä heittänyt kapulaa. Eli palkkailin pelkästä kontaktin otosta. Lopulta sain heitettyä kapulan ja palkkasin Nerin paikkallaan pysymisestä. En sitten hyppyyttänyt ollenkaan vaan lähdin leikkien muualle.
Seuruutusta, askelluksia, käännöksiä, perusasentoja, aika ajoin Neri oli ihan kivasti mukana. Viereisen kentän agility oli vähän liikaa, kun oltiin ihan väliaidan lähellä.
Lopussa Neri oli ihan sekopäisenä, kun näki Hiskin ja Roihun tekevän "tolpan"kiertoja - ei pystynyt enää keskittymään yhtään, kun yritin treenata ruudun seuraamaan tuloa - nosti kyynärät ilmaan ennen kutsua, eli kutsua ei sitten tullutkaan vaan palkkailin pelkästä makaamassa pysymisestä.

Ti 15.11 toko kentällä
Ohjattua noutoa liikkuroituna. Ensin, kapulat vietynä, merkille menosta palkka. Sitten oikean haku - hyvä kaari kapulalle, mutta taas pyöräytti kapulaa ennen nostoa. Hyvä palautus.
Ajattelin haetuttaa vasemmankin - kenttä oli valoista huolimatta aika pimeä ja Neri ei varmaan nähnyt kapulaa, kun meinasi hakea keskimmäisen(tai eihän se kyllä ollut keskimmäinen, kuin oikeaa ei ollut ollenkaan). "Karjuin" kiellon käheällä äänelläni. Onneksi totteli, kääntyi, jolloin mä kehuin... ja siitä kehusta Neri menasi taas hakea keskikapulan. Taas kielto, Neri pysähtyi katsomaan mua, jolloin selvällä vartaloavulla ohjaus vasemmalle. Löytyihän se kapula viimein.... ja sitäkin piti sitten vähän pyöritellä. Hyvin palutti, eikä ollut moksiskaan mun kielloista ja karjunnoista. Neri on ohjatussa niin korkeassa vireessä, ettei mene lukkoon pienestä palauttelusta.
Sen jälkeen treenattiin kapulan nostoa lyhyeltä matkalta "ota"-käskyllä ja lopuksi vielä merkiltä lähetys hakemaan vasen ja juuri ennen kapulalle tuloa "ota"-käsky. Nosti hyvin! Tämä täytyy nyt ottaa ohjelmaan joka noudolla, jotta oikea toimintatapa iskotuisi selkäränkaan.
Jääviä heti palkaten, hyvin!
Ruudun pistettä ja ruutuun lähetystä -HYVIN! Jes, ei mennyt ruudun yli kertaakaan edes pitkältä matkalta ja kovalla vauhdilla. Ruudun seuraamiseen tuloa treenattiin erikseen.
Lopuksi taas pitkää turhauttavaa seuraamista. Selvästi Nerin olisi tehnyt mieli kolistella hampailla mun polvia, muttei pihkura tehnyt sitä.... ja tekee sen sitten tietty kokeessa.

Kotona tokoa
Ollaan treenattu kaukoja sisällä ja ulkona lyhyeltä ja pitkältä matkalta. On se vaan pitkältä matkalta vaikea pitää sei-is ja sei-maa vaihdoissa ne jalat ihan liikkumatta. Haravan varsi tahalajkojen edessä pysyi paikoillaan. Nyt taidetaankin treenata näin vähän aikaa, josko sais oikean vaihdon menenään lihasmuistiin pitkän matkan päästäkin.
Lisäksi kotipihassa jääviä - Hyvin on mennyt liikket oikein - välillä heti palkataen ja välillä kävelykierros tehden.

Tänään hakuilu
Viisi maalimiestä ja yksi tyhjä - Neri oli mukana tallaamassa ja jäi siitä suoraan treenaamaan. Ensimmäisten maalimiesten lähtö näytettiin Nerille.
Ensimmäinen suoraan kulmassa - hyvin.
Toinen eteni vähän matkaa - Neri meni hienosti suoraan kulmaan ja lähti sieltä etenemään... vauhdilla ensin vähän mm:n ohi.
Kolmas myös eteni, mutta kun tuuli kävi sieltä puolelta, Neri ei ihan mennyt suoraan vaan lähti vinosti hajua kohti. Ja sileltähän se Kaarina löytyi.
Seuraavana tyhjä - Ilona oli käynyt kävelemässä alueelle "laatikon", jos vaikka se ohjaisi Nerin tekemään hienon laatikkopiston. Hyvin Neri lähti suoraan, mutta kadotin sen silmistäni, ja kun lopulta näin sen, se oli jo palaamassa takarajalla taaksepäin. Huutelin sen keskilinjalle kehuen. Neri oli sitä mieltä, että nyt jäi joku sinne...
Seuraava mm suoraan - Neri sähti sitten vähän epävarmasti sinne suuntaan, eikä uponnut riittävän syvälle. Menin itse vähän matkaa alueelle ja lähetin uudelleen - löytyi.
Viimeinen... häh... mikä se oli... ääniavulla?... muistaakseni. No, löyty se jokatapauksessa nopeasti

Neri pääsi treenien jälkeen vielä Hiskin kanssa leikkimään, ja nätisti leikkivätkin - juoksivat rintarinnan ja välillä kaulailivat. :)

Nerillä on motivaatio haussa parantunut tämän kesän aikana hirveästi. Viime kesänä se oli vähän sellaista "tuulella" menoa. Ilo nähdä, kuinka innokkaasti se ampaisee metsään "heppuja" hakemaan. Eihän se toki vedä vertoja Herra Hiskoselle, mutta Neriksi se on tosi hienoa! :D

2 kommenttia:

  1. Neri on tosiaan edistynyt ihan huimasti, oikein hyvää tekee :))) Hiskiin ei kannata verrata - eikä muihinkaan koiriin - rekut on niin erilaisia, kukin tyylillään.

    VastaaPoista
  2. Joo, ei verrata! Ja eihän Hiskistä ja Neristä edes voi puhua samana päivänä ;D
    Mutta kyllä Nerin motivaation parantuminen antaa uskoa, että ehkä joskus.... Ja vielä paremmat mahdollisuudet, jos ja kun niitä alokasluokan sääntöjä lepsutellaan... :D

    VastaaPoista