lauantai 27. marraskuuta 2010

"Ei sillä muuta ongelmaa ole, kuin vieraat maalimiehet"

Varmaan joka toinen hakutreenikerta olen sitä mieltä, ettei siitä hakukoiraa tuu, ja sitten seuraavaksi se taas antaa uskoa!
Tänään hakuiltiin kolmen koirakon voimalla Papintien varrella. Nerille viisi maalimiestä ja kesken treenin päätin ottaa sille tyhjän, kun kolme palkkapurkkia omaava maalimies oli väärällä puolella. Nerillä ei ole aiemmin tyhjiä otettu, paitsi edellisellä kerralla hyvän piston jälkeen metsään jäänyt maalimies päätettiin "jättää tyhjäksi".
Eli treenistä tuli seuraavanlainen: Mielikuva - valmis - valmis - ääniapu - tyhjä - ääniapu. Tuuli kävi hieman vasemmalta takaviistosta. Alue taisi olla hieman ylisyvä.
Kaarina odotti kekilinjalla, ettei meidän tarvitse tulla "tyhjään" metsään ja lähti oikealle Nerin nähden. Käänsin Neri toiseen suuntaan ja koitettiin saada tuulen puolelta toisesta mm:stä hajua. Lähetys Kaarinan suuntaan. Hyvin ylitti matkalla olleen ojan ja rohkeasti lakanan alla olleen Kaarinan luokse. Mitäs sitä arastelemaan - Tuttu nainen! :)
Vasemmalle lähetyksessä lähti hieman viistoon oikealle ja koukkasi Paulan luokse saatuaan tuulen alta hajun.
Oikealla Kaarina siirtyneenä takalinjaa pitkin. Hetken harkitsin ääniavun ottamista (lähinnä itseäni varten lähetyssuuntaa varmistakseni, kun en heti nähnyt piilon merkkiä) mutta päätin sitten luottaa koiran osaamiseen ja lähetin. Neri ei taaskaan lähtenyt suoraan vaan vasemmalle vinoon, haki hajun ja meni maalimiehelle. Ja jälleen ojanylitys ei tuottanut mitään probleemaa.
Seuraavana Paula takalinjaa siirtyneenä ääniavulla. Nyt Neri meni paremmin suoraan. En tosin ymmärrä mitä se siellä pyöri Paulan ympärillä vaikka Paula jo jutteli sille. Ei malttanut jäädä palkkanameja syömään. Nyt mulle välähti tässä mieleeni, että jos se tuumasi, että "johan minä tämän jo löysin" ja meinasi lähteä seuraavaa hakemaan! :)
Seuraava tyhjä oikealle. Oli hyvä näkyvyys. Neri lähti taas hieman vasemmalle, kaarsi sitten oikealle ikään kuin taaksepäin mutta kääntyi lopulta etenemään alueella ihan hyvin ja teki lopulta "melkein laatikon". Palasi hienosti mun luokse kutsusta ja sitten ääniavulla viimeinen maalimies löytyi hienosti. Tosi hieno, rento treeni. Taitava tyttö. Neri jopa leikki sukkapallolla Paulan kanssa ja vei sen Kaarinalle mun "Vie Kaarinalle" kehoituksesta. Se on niinkuin Kaarina sanoi: "Ei Nerillä muuta ongelmaa ole, kuin ne vieraat maalimiehet."

Viime lauantaina hakuiltiin samalla paikalla. Nerillä oli tarkoitus ottaa seitsämän maalimiestä, joista yksi jäi sitten tyhjäksi pistoksi. Paikalla oli yksi täysin vieras ihminen. Oli tosi hyvä tuuli vasemmalta, joten siellä puolella kaikki kolme valmiina ilman apuja ja oikealla taas kaikki neljä ääniavuilla. Kaikki maalimiet viimeistä lukuunottamatta oli yli viidessäkympissä. Ensimmäinen maalimies(vieras) lisäksi puolipakona, kun edellisistä treeneistä oli taas vierähtänyt aikaa. Nerille tuotti hieman ongelmia tämä vieras maalimies. Oli kuulemma tullut varovasti luokse ja puhkunut tullessaan. Otti kyllä palkat, mutta oli jo mua vastaan tulossa, kun juoksin maalimiehelle. Kun läksin Nerin kanssa takaisin maalimiehelle päin tarkoituksena palata keskilinjalle alueella takalinjaa edeten, Neri pöhähti naiselle, kun kuljimme ohi! :-/ Loppu treeni meni kyllä kuitenkin ilman enempiä puhkumisia ja puhinoita. Tuulen puolelta haki vallan mainiosti ja toiseltakin puolelta ääniavuilla sitä yhtä "tyhjäksi" jäänyttä lukuunottamatta. Sillä kertaa ääni kuuluikin tosi huonosti ja saattoipa mennä Neriltä ihan kokonaan ohi.

Kummallakin kerralla Neri pääsi treenien jälkeen juoksentelemaan toisten koirien kanssa. Tänään oli aussit Lilli ja Maisa sekä Hiski poju. Hienosti tulivat toimeen. Edellisellä kerralla Hiski sekä rotikat Vicky ja Sanni. Vickyn kanssa Neri veti kovaa rumpaa ja tulivat suht hyvin toimeen, kunnes Sanni tuli paikalle. Siinä sitten syntyi pientä riidan poikasta Vickyn kanssa ja Neri joutui kyllä alakynteen 20 kiloa painavamman koiran kanssa. :)

Vaikkei Neri , tai minä, koskaan koekelpoiseksi asti kehittyisikään, ei me tätä harrastusta lopeteta, koska se kuitenkin on meistä molemmista tosi kivaa! :D Se tuli taas jälleen kerran todistettua tänään, että mulla on surkea suuntavaisto. Kun mun piti kerran palata kekilinjalle lähdin kulkemaan keskilinjan suuntaisesti, kunnes Paula varovasti huikkasi "Hei Saija, väärä suunta, keskilinja on tuolla päin!" :D Ja piilomerkkejä hakiessa mä onnistuin melkein eksyttämään itseni - ainakin mä olin välillä ihan pihalla mihin suuntaan mun pitäisi lähteä ja piipitän sieltä muille "Mis työ ootte?", mitä kukaan ei kyllä kuullut. Eli vaikka Neri olisi kuinka taitava hakukoira, ei meistä ole kokeeseen, jos en mä tiedä mihin suuntaan mennä. Miten voi olla mahdollista, etten mä pysty hahmottamaan 100 X 100 metrin suuruista aluetta????

3 kommenttia:

  1. Jaa, miten niin ette kehittyisi "koekelpoisiksi"??? Neristä tulee rullakoira, ei sen tartte siellä vierailal maalimiehillä asua - ja suuntavaiston puutteesta ei tartte olla huolissaan: kokeissa tuomari kyllä pitää huolen siitä, ettei kukaan pääse eksymäään :)
    Kyllä me siihen HK1:een ainakin teidät pakotetaan menemään: tottiskin on melkein valmiina!

    VastaaPoista
  2. Mut jos tuomari kutenkin antaa mun kävellä siellä edestaks, kävelee vaan perässä ja katsoo, kuinka kauan multa menee löytää keskilinja! :D

    VastaaPoista