sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

TOKO Lempäälä ALO 1-tulos - Tuomari Hannele Pörsti

Sairaasti jännitti, mutta lopputulos korvasi mahanpurut :)
Lauantaina ei treenattu mitään muuta kuin aamulla vähän kontaktia ja sen pysymistä liikkeelle lähdössä muutaman kerran. Koira ei oikein ollut innokas, joten lopetin treenaamisen lyhyeen, etten puuduta sitä koepäiväksikin!

Tänä aamuna sitten lenkillä menasi epätoivo iskeä, kun koira oli ihan sätky. Poukkoili ja kiskoi hihnassa (mun jännittyneisyyden syytä?) ja kiskoi pihoilla olevia koiria kohti. Sen lisäksi yksi koira pääsi omistajaltaan irti ja syöksyi hurjaa vauhtia meitä kohti komentoja uskomatta. Mä annoin äkkiä Nerille hihnaan löysiä niin paljon, kun sillä nysällä pystyi antamaan. Onneksi tilanne sujui ihan rauhallisesti: Neri nosti karvat pystyyn ja meni koiraa vastaan - kohdatessa toinen koira alistui Nerin eteen ja jäi siihen alistuneeseen asentoon jököttämään. Neri yritti kutsua sitä välillä leikkiin hyppimällä sen edessä 360 astetta ympäri. Omistaja huuteli n. 30 metrin päästä koiraa, mutta se ei liikahtanut puoleen eikä toiseen. Omistaja kysyi, voitaisko me oottaa siinä vähän aikaa, kun hän käy viemässä toisen koiransa sisälle. Kun hän lähti poispäin, koira teki pienen liikkeen omistajaa kohti, mä huikkasin, että "Nyt se olisi varmaan tulossa, huuda sitä!" Siitä se sitten lähti! Neri oli oikein hieno tyttö, mutta siitä jäi sille kuitenkin kierrokset päälle, eikä se olisi enää millään ollut vetämättä hihnassa. Ja lisäksi mä sitten huomasin, että mullehan alkaa tulla jo kiire koekentälle -> Lisää stressiä!

Onneksi me ei oltu ensimmäisten suorittajien joukossa(suoritusnumero "onnenluku" 13): kerkesin seurata muiden suorituksia ja se rauhoitti kummasti. Tuomari käskytti itse alokasluokan ja naisella oli niin hiljainen ääni, etten mä tahtonut kuulla siinä moottoritien metelissä. Kerran jouduin kysymään liikkeen alussa "Niin, mitä?"
Jännitti niin paljon, etten mä muista mitä mä siellä tein. Menin vaan kauheeta vauhtia tuomarin käskyjen mukaan ja tuomarikin käskytti kauheella tempolla. Ja tajusin jäkeenpäin, että enhän mä edes kehunut ja paijannut Neri ressua välillä! :-(  Onneks se on.... Neri, eikä ottanut siitä yhtään nokkiinsa! Seurasi varmaan vaan entistä tiiviimmin, kun ei mamma anna yhtään huomiota! Tuomari ei kommentoinut mitenkään liikkeiden jälkeen arvostelua, eli en tiedä miten pisteet muodostu, voin vaan arvailla.

Liikkeet ja pisteet, ja yritän muistaa mitä tapahtu
Luoksepäästävyys 10 - Neri pysyi mun vierellä eikä väistänyt tuomarin kättä, Jes!
Paikalla makaaminen 10 - aika hyvin siitä suorituksesta: Neri tuijotti vieressä olevaa malikkaa ja meni vinoon makaamaan, vaihtoi lonkka-asentoon välillä (eikä noussut ensimmäisellä käskyllä perusasentoon, mutta ei kerrota sitä kellekkään, kun tuomari ei sitä kuullut :D) Lisään vielä tähän, että tätä liikettä mä jännitin kaikkein eniten etukäteen, kun ei koskaan tiedä, mitä muut koirat siellä tekee ja Neri on vaikutuksille kovin altis... Yksi lähti rivistä ohjaajan perään. Muuten rivi oli suht rauhallinen.
Seuraaminen kytkettynä 8,5 - Tämä meni ihan sumussa (taisi joku käännös mennä huonosti ja törmäilin koiraan)
Seuraaminen taluttimetta 9 - Sumussa tämäkin, sen verran muistan, että kontakti taisi olla ihan hyvää
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - Neri oli keskittynyt hetken johonkin muuhun, jouduin antamaan kaksoiskäskyn perusasentoon nousussa. Maahan meni kuulemma nopeasti.
Luoksetulo 9 - en tiedä mistä piste meni, mutta ei enempääkään olisi ansainnut: vähän liikkui etujalat ennen luoksetulokäskyä, tuli kyllä aika suoraan ja lähelle eteen istumaan, hyppäsi itselleen ominaisesti sivulle perusasentoon (en muuten huomannut sanoa tuomarille, että otan koiran ensin eteen :-O )
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5 - *blakout* mutta hyvin sen on täytynyt mennä! :)
Estehyppy 9 - innokas hyppy .... ja koira oli kai olevinaan agilityssä ja jatkoi matkaansa, mulla meni hetkeksi pasmat ihan sekaisin, kunnes älysin lopulta huutaa "seiso" Neri pysähtyi kyllä heti nätisti seisomaan kasvot mua kohti, mutta alueen reunanauhan ulkopuolelle. Mä olin varma, että 0 tulee, mutta siihen tuomari kommentoi, että hän on ollut lepsumpi näiden kanssa alokasluokassa! No, huh, meidän onni!
Kokonaisvaikutus 8 - en tiedä mistä koostui?

Yht 181 pistettä, ALO1 ja 2. sija Eikä huonolle hävitty, malikalle! :)

Nyt uskallan ilmoittaa meidät Tampereelle Tamsk - Levek mittelöön 10.7, jos siellä on vielä paikkoja jäljellä.

5 kommenttia:

  1. Onnittelut!! Hieno kisauran aloitus, kelpaa jatkaa ;)
    Ehkä (!!) ohjaajan jännitys jossain vaiheessa hieman helpottaa, kokonaan sitä ei kannata unohtaa :D

    -Riitta M-

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnitteluista! Voi olla, että toisessa kokeessa on jo vähän helpompaa, kun tietää mitä se suurinpiirtein on! Ja voin mennä takuuseen, että koskaan jännitystä ei voi kokonaan unohtaa! :D

    VastaaPoista
  3. Mahtava tulos jo heti ekassa kokeessa! Hurjasti onnea hyvin menneestä kokeesta Nerille ja ohjaajalle! Hienoa!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Hienostihan se meni. :)

    VastaaPoista
  5. No mutta! Tositosi hienoa! Hurjan paljon onnea!
    Toivottavat
    Kaarina ja Hiski

    VastaaPoista