maanantai 12. joulukuuta 2011

Äh, taas yksi 0

Launataina tokokokeessa SDP-hallilla Marjamäessä
Kotikenttä, ja arvelin, että kun Neri on tottunut siellä käymään kierroksilla, niin varmaan käy nytkin....
EVL-luokka alkoi puolilta päivin, niin kerkesin käyttää Nerin lähes puolentoista tunnin vaapaanajuoksulenkillä ennen koepaikalle menoa. Kuvittelin väsyttäväni koiran, mutta olikin lopulta itse aivan poikki.
En vienyt Neriä sen neljän ja puolen tunnin aikana, minkä homma kesti, missään välissä autoon, vaan pidin sen kokoajan hallissa - mitä nyt välillä käytin ulkona asioilla. Selvittiin kokeesta ilman ääntelyä!!!! Jeeeeees, todellakin!

Koirakoita oli ilmoittautunut EVL:ään 13(yksi ei tullut) ja meillä oli  nro 10. Koe pääsi alkamaan hieman etuajassa, joten aloitettiin yksilöliikkeillä:

Metallihyppy 7 - Neri sylki mun vieressä kapulan suustaan juuri ennen käskyä, niin että se lensi reilun puolen metrin päähän. Onneksi sentään yletyin siihen.
Z 9,5 - Koira kuulemma hieman seilasi seuraamisessa
Tunnari 8 - Hyvä haistelu! Hidas palautus ja kapulan mälväämien pudotti pisteitä
Kaukot 8 - Muuten loistavasti, mutta alussa jouduin antamaan maahanmenossa kaksoiskäskyn -Todella harvinaista Nerille. Sitä näytti kyllä tapahtuvan monelle koirakolle. Arvelisin, että seinässä huriseva puhallin häiritsi

Piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä tauko

Ohjattu 0 - Arvonnassa vasen(tietenkin, kun se on meille vaikeampi) Neri lähti hyvin vasemmalle, mutta koukkasi yht'äkkiä keski kapulaa kohti - Multa meni pasmat sekaisin ja päästin taas epämääräisen rääkäisyn!! Neri pysähtyi aivan keskikapulan eteen, mutta oli niin hämmentynyt, ettei osannut toisella käskyllä lähteä vasemmalle kapulalle vaan palasi mun luo. Tuomari pyysi armollisesti ottamaan uudelleen koko homman, ja kyllähän se sitten osasi - eikä edes pyöritellyt kapulaa ennen nostoa...
Seuraaminen 5,5 - Aaamen! :D  Tuomari: "Teit täyskäännöksissä kolmen metrin U-käännökset" Minä: "Älä nyt sentään liioittele" Tuomari: "Kyllä, minä oikein seurasin sitä!" Sitten se oikein näytti jaloilla sivuttain kaksi asketa askeltamalla, kuinka laajoja kaarroksia mä muka tein. Ei siinä sitten auttanut muuta, kuin nyökytellä, tai siitä ei olisi tullut loppua! :D  Lisäksi koira painosti koko ajan. Piti kyllä hyvin paikkansa.
Olin tyhmä, kun tein vasemman kautta kaikki täyskäännökset, vaikka Neri tosiaan oli mun "tiellä"!
Ruutu 9 - Käytettiin samaa merkkiä, kuin ohjatussa, mutta eri suunnasta. Neri ei onneksi jäänyt siihen ohjattuun "kiinni"! Vauhdilla ruutua kohti, seis-käskyllä pysähtyi hypähtäen takajalat ruudun ulkopuolelle takareunasta. Pienen harkinnan jälkeen "tu-maa"(ei voinut jäädä katsomaan, lähteekö tuolla tu-käskyllä liikkeelle, muuten olisi ehtinyt ulos ruudusta) ja sain kuin sainkin Nerin jäämään ruudun sisään, tosin aikas lähelle etureunaa. Loppu hyvin!
Luoksetulo  9 - Vauhtia oli, kuitenkin ihmeen hyvät pysähdykset. Tuomarilta jopa kommentti: "Parhaat pysähdykset tässä kokeessa" Oho! Piste lähti Nerin "mittarimatoryöminnästä". Onneksi ei ehtinyt liikauttaa, kun vasta takajalkoja - seuraavaksi olis liukuneet etujalat eteenpäin....

Pakalla istuminen 10 - Oli täytynyt istua paikallaan, koska tuomari oli tosi tarkkana
Paikalla makuu 10 - Jes!
Nää paikallaolot ei ollut mitenkään itsestäänselvyyksiä hallissa - Neri on treeneissä lähtenyt mun perään, ryöminyt, noussut...

Yhteensä 244 p ja EVL2

Täytyy nyt vielä tosiaan ihmetellä, miten Neri oikein pystyi olemaan kokeessa hiljaa! Mä en millään vieläkään tajua sitä - se kun on äännellyt kaikissa treeneissä sekä hallissa että ulkokentällä!

Seuraavana päivänä treeneissä samassa hallissa Neri oli taas ihan toivoton. Se kyttäsi toisia koiria, vinkui, vonkui ja ulvahteli, olisi halunnut bortsujen perskarvoja nyppimään... Vein sen välillä autoon rauhoittumaan. Ja enimmän osan aikaa oltiin hallin nurkassa yrittämässä rauhoittumista, mutta se ei yksinkertaisesti onnistunut....
Treenaaminen on yksinkertaisesti mahdotonta, kun Neri on sillä tuulella. Välillä tuntuu, ettei kannata edes yrittää, mutta sitten se yllättää mut täysin kokeessa.
Mä olin niin tyytyväinen Nerin ääntelemättömyyteen, ettei mua edes jaksanut harmittaaa kakkostulos :) Noita liikkeitä voi treenata, mutta sitä ääntä ei tahdo saada treenaamalla millään pois... Ne on ne hermot, ne hermot...

1 kommentti:

  1. Nerin tekemiseen kisoissa saat olla kyllä hyvin tyytyväinen. Se oli oikeasti hyvä, jos olisi ollut Kurtti tuomaroimassa, ykkönen olisi napsahtanut :) Sitä seuraamisjuttua mä en kyllä edelleenkään tajua, harmi, ettei sitä ole videolla (mä olen kyllä ajatellut ostaa videokameran).

    VastaaPoista