Ja sit mulla ei pinna kestä, jos Neri ei heti tajuu. Esimerkkinä voi-kaukot: Mä en millään saa opetettua Neriä laskeutumaan seisomasta maahan niin että se pysyy paikallaan - Se liikkuu sekä eteenpäin että sivusuunnassa. Parempi olla treenaamatta, jos ärsyyntyy. Treenataan tätä sitten, kun ollaa saatu huominen avo-koe pois päiväjärjestyksestä.
Tunnari menee hyvin, jos Neri vaan keskittyy. Kotona on mennyt viimeaikoina hienosti - Neri haistelee ja ei enää nostele muita kapuloita. Mutta treenikentällä... ei keskittynyt! Ohjaaja vei kapulat ja sanoi mulle missä oma: Neri haisteli kyllä järjestyksessä lähtien vasemmasta laidasta, meni oman ohi ja nappasi seuraavan vierestä. Vauhtia oli liikaa ja keskittyminen heikkoa. Argh!
Liikkestä istumista en ole kauheasti treenannut, ettei Neri mene avo-kokeessa istumaan. Neri taitaa kyllä osata sen, jos mä vaan sanon "istu"-käskyn oikealla äänenpainolla. Kokeessa se on vaan vaikeaa, kun jännittää ja käskyistä tulee epämääräisiä kiekaisuja :)
Tänään tein kotipihassa avo-luokan liikkeet kaikki alusta loppuun palkaten aina liikkeen lopussa. Kyllä Neri ne osaa ja tekeekin varmaa työtä, mutta ei ihan täydellisiä suorituksia kuitenkaan. Jäävät on kyllä hyvät. Seuraamisessa Neri nojaa välillä niin, että pää vatkaa mun askelten tahdissa, ja samalla taatusti perä poikittaa. Tämä kyllä johtuu varmaan siitä, että Neri tietää mulla olevan nameja, jolloin se punkee turhan lähelle. Josko se kokeessa ei nojailis.... Noudossa paluu on laiskaa. Luoksetulossa ei pysähdy heti, enkä millään jaksais höylätä sitä. Niin, ja sivuilletuloissa Nerin kaula koskettaa mun reittä melkein joka kerta. Tätä olen yrittänyt kitkeä käsiohjauksella. Jotenkin vaan tuo pilkun viilaaminen ei nyt oikein maistu....
Millähän mä saan kerättyä motivaation huomiseen kokeeseen??
Muuta ei sitten olla treenattukaan, kun agitreenit peruttiin sateen takia ja hakutreenit siirtyi keskiviikolta viikonlopulle, ja me oltiin viimeeksi toko-kokeessa. Sunnuntaina sitten taas hakuilemaan. Siinäkin kyllä on motivaatio kadoksissa, kun tuntuu, ettei me mennä yhtään eteenpäin!
Tänään taisin ensimmäistä kertaa hävetä olla Nerin omistaja
Me oltiin tossa lähimetsässä puolukoita etsimässä (enkä edes yhtään löytäny), koirat tietysti vapaana, kun umpimetsässä rämmitiin. Mä olin välillä ihan pihalla, missä me ollaan, kun siellä oli tehty metsätöitä. Oltiin sitten tultu lähelle polkua, ja koirat oli mun edellä. Sieltä kuului nyppylän takaa miehen äänellä "jep" ja arvasin, että siellä on koira. Sinne painelivat koirat peräkanaa. Neri kyllä pysähtyi käskystä, mutta kun Huki jatko matkaa, Neri päätti olla tottelematta mun käskyä. Pientä rähinää kuului, mutta se loppui äkkiä. Ei onneksi ollut tappenluhaluinen se lapinkoira, joka siellä oli. Mä en voinut mennä paikalle koiria hakemaan, kun tunnen tuon Nerin luonteen voimakkaan puolustushalun sen verran hyvin. Mun oli pakko huudella se kauempaa mun luokse. Kai se äijä ihmetteli, miksen tule koiriani hakemaan. Kiinnitin Nerin puuhun polun viereen ja menin hakemaan Hukia, joka ei totellu mua vähääkää. Mies neuvoi mua ystävällisesti: "Jos, meinaat pitää koiria vapaana, kato että ne on hanskassa!" Ja mua hävetti! Ja sit mua hävetti vielä lisää, kun parivaljakko kulki puussa kiinni olevan Nerin ohi ja kun olivat kohdalla, Neri alkoi kiskomaan hihnassa ja rähjäämään! Vannoin taas pyhästi, että on viimeinen kerta, kun menen noiden kahden kanssa yhtään mihinkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti